Fake it 'till you make it

Nyt se on sitten nähty. Amexilta tuli platinakortit postissa. Ne kyllä ymmärtää bisneksensä.

Jos tulot on mitä on ja menot on mitä on, niin kai ne pitää jotain kautta kierrättää. Ja vuosimaksun vertaa en tule kyllä concierge- taikka matkapalvelua varmaan vaivaamaan. Se on vaan niin coolia. Tää menee sarjaan "köyhät ne vaatteilla koreilee". Kiva olla se matkapalvelu, kun viimeisimmät reissut on ollut Viikkarin klubin äkkilähtöjä kympillä päivä Tukholmassa -systeemillä, enkä oo ees maihin noussut. No, voihan sitä vingauttaa tax freessä, että saa sen ilmaisen matkankin.

Hassua on kyllä se, että kaikista ihmisistä juuri minä käyttäydyn näin. Joskus oli lehdessä kyllä juttu, että Amex ei halua olla asiakkaalle ainoa kortti, mutta se tärkein. Niinpä. Skitsoudesta jotain kertoo kyllä se, että kultaista korttia en ole missään vaiheessa harkinnutkaan. Oon siis ollut vissiin ihan kohtuullinen asiakas spending habitiltani.

Toisaalta vuosimaksun summan voisi kyllä kayttää paremminkin. Tai siis sillä nyt saisi muutamat farkut ja paidat mutta ehkä ollaan ilman. Tämä voisi taas olla uuden elämän alku. Ei enää muita maksamisia missään milloinkaan. Nyt pitää vaan päättää, mikä on se toinen hätävara. Nordea on ollut kyllä aika kiltti, että ehkä mennään Stockalla kun sitä pitää kuitenkin mukana kanniskella. On se kyllä aika bipolaarista.

Tyrniä ja tuskaa

Elämä hymyilee pitkästä aikaa. Tai ehkä ei ihan hymyile, mutta soljuu kuitenkin mukavasti eteenpäin. Eilen talkoilin sateessa oikein kunnolla. Hassua, miten pieni maailma on. Ja miten nopeasti täysin tuntemattomien ihmisten joukosta pystyy plokkaamaan ne parhaat palat. Se, että ajautuu parinkymmenen hengen joukossa juuri kahden sopivasti samalla lailla ajattelevan kanssa, on jotenkin jo ennalta määrättyä tai muuten vaan johdattunutta. Ja mitä porukkaa ja mitä kautta tutun tuttuja, on aivan ihmeellistä.

Kaikkein oudointa ja hirveintä oli kuitenki ensin vastailla kiusallisiin korkeakulttuurisiin TV-sarjojen seurailukysymyksiin sille ainoalle ihmiselle, jonka on aikaisemmin tavannut vastaavissa merkeissä, ja tajuta sitten kuulumisten vaihdon päätteeksi, että kyseessä on asiakkaan puoliso. Mitä siihen sitten enää voi sanoa. Tällaisten juttujen jälkeen ei vaan voi enää kaikki olla entisellään.

Illalla kun tuli kotiinlähdön aika, huomasin kuitenkin oman pään pitämisen ja omien arvojen kunnioittamisen merkityksen. Elämä on ihan laissez faire, mutta ehkä tavoitteita ja suuntaviivoja kannattaa pitää. Ja ottaa hallittuja riskejä. Perjantaina vietin lounastaukoni niin eksoottisesti, että sen vaikutuksia pitää myös sulatella. No, aikaa on kesäkuun alkuun. Sitä ennen on monta asiaa tehtävänä. Jo parin nukutun yön jälkeen valkeni se, että asioista on paljon helpompi päättää muiden puolesta kuin itsensä. Ehkä tässäkin vaan pitää antaa tapahtua. Jonkun tahto...

Sekin on hankalaa, että pitäisi tietää, mitä tapahtuu joulukuussa 2012. Töissä se ei ole vaikeaa, kun voi olettaa. Ja oletuksissa ei tarvi huomioida oikein mitään ihmeellistä. Mutta jos pitää olettaa omalle kohdalle asioita, jotka tapahtuvat pian tai ehkä tai ehkä ei, menee homma jo hankalammaksi. Perjantai-iltaan asti pidin itseäni yrittäjähenkisenä. Pidän kyllä vieläkin, mutta tunnistan siinä mielenkiintoisia morfooseja. Jos nyt pitäisi aloittaa, olisin tarkka ja selustan turvaava. Näköjään mielikuvituskin riittää moiseen toimintaan.

Maanantai on huomenna. On työ ja muut. Odotan kuitenkin jo iltaa. Vuosaaressa kumpareen äärellä on ainoa aika ja paikka, kun tuntee tekevänsä jotain tärkeää vain olemalla.

Minkä lipun alla seilaan?

Uutta on paljon. On maanantai-illan harrastus Vuosaaressa. On uusi työ, josta ei puutu jännitystä eikä vaarallisia tilanteita mutta jota osaan tehdä. On kaikkea. "Pakkomielle" kuormurikortin suorittamisesta nykyisen lainsäädännön aikaan ja Rahtari-jäsenyys. Tämä on extremeä. Koko oma identiteetti menee uusiksi kun näin uudistuu. Minä rahtarina, huh! Ehkä näitä luokittelukriteereitä joutuu miettimään uudelleen. Ehkä ihminen muuttuu.