Olin heppanäytöksessä. Se on uutta. Se oli siis jotain koulutusta. Super Star Dressage Clinic jos sanoo jollekin jotain. Hassua. Leena antoi liput kun ei itse halunnut mennä. Confusing.
Tipaton kausi on nyt kestänyt 4 viikkoa. Tämä alkaa olla rankkaa. Henkka jo totesi, ettei tipattomuus sovi mulle. Siinä on pointtia. Maailma on vesiselvänä kyllä aika raadollinen paikka. Vaikea vaan itsekään olla mitään varmaa mieltä siitä, mikä aina on fiksua.
Kaikki liittyy kaikkeen. Töissäkin on täysi vitutus päällä juuri. Olen ehkä vähän bipolaarinen nyt tämän samaisen kuukauden ansiosta. Kaksi myyjää saa mut raivon valtaan. Se on hassua ja outoa. Ei ollenkaan mun normaalin tyyneyden tapaista.
Viimeinen niitti oli taas väärän dokumentin avaaminen kun pitkän ajan jälkeen olin taas oman pöydän äärellä. Minun nimeni allekirjoituksena paikassa, johon se ei kuulu. Ai, että, mikä angsti. Lehdessä oli melkein kiinnostava työpaikkailmoitus, eli mitäs siinä häviää jos paikkaa hakee. En keksi mitään peruuttamatonta ainakaan. Ja maailma ei kaadu, jos paikka ei mulle irtoa.
Jotain hyvääkin sentään. Pitää olla jotain, mitä odottaa. Iltaopiskelun pääsykoe voisi olla sellainen, mutta kun ei sekään nyt jaksa paljoa kiinnostaa. Odotan vaan, että vuosi menisi nopeasti. Sitten olisi sen merimieskirkkoilun aika. Se on niin epätodellista, että siitä voisi tullakin jotain. Tee (vapaaehtois)työtä, jolla on tarkoitus. Sillä olisi. Tavallaan. Itselle.
