Havet min grav, Herren mitt hopp

Nyt se on sitten ohi. Mummoristeily. Oli aika hauskaa. Hassunhauskaa.

Sunnuntaina laiva oli lastattu kaiken maailman ihmisillä, joista suurimmasta osasta onneksi päästiin eroon jo illalla. Laivaan jäi vajaat 40 henkeä. Yksi itävaltalainen ruotsalainen liimautui sitten minun hangaroundikseni mutta aika harmittomasti sekin hoitui. Kotimaisista vieraista lempparini olivat ehdottomasti Homer ja Marge, joilla on kahdeksan lasta. Pariskunta oli siis about mun ikäinen kuitenkin. Herra antaa. Ulkolaisten (eli käytännössä brittien) legendaarisin oli entinen oopperalaulaja, diivan elkeet oli tallella. Häntä riepoi se, ettei laivalla soitettu Sibeliusta. No, trubaduuri kyllä soitti Finlandia-hymnin meidän pyynnöstä mutta tämä mamma oli silloin jossain muualla kuin baarissa.

Jussarö oli mitä oli, Tammisaari ihan jees (siellä nyt on käyty ennenkin), Jurmo oli aika hieno omanlaisensa paikka, mutta sydämeni menetin kyllä Utölle. Utön asukasmäärä on nelisenkymmentä, mutta illalla majakan valoa katsomaan mennessä onnistuin laskemaan 50 katuvaloa. Ja saaren toisella reunalla olisi ollut vielä muutama lisää. Aika kiva, että jokaisella on oma katuvalo ja vielä vieraillekin muutama lyhty. Siellä oli muuten ihan hullusti rupikonnia. Ja kukaan ei taatusti usko, että minä, joka vietän vuodenvaihteenkin sisällä baarissa enkä missään ulkona raketteja katselemassa, lähdin kesken iltaa viehättävästä Kompassibaarista ulos katsomaan majakan valoa. Tuli tämä todettua kyllä lankongillakin ääneen, ja söpöjen kansipoikien ja mukavan tarjoilijatytön ilmeestä näkyi, että olivat ilmeisesti tämän jo ymmärtäneetkin.

Pääsin oikein komentosillallekin. Olisi kiva olla kapteeni. Tuolla reissulla tajusin senkin, että mistään opiskeluista ei ole tullut mitään. Eikä varmaan tule. Eli on ihan turha olla opiskelevinaan. Se kibbutsi alkaa vaikuttaa aina vaan paremmalta idealta. Kokiksi voisi kyllä lukea myös.

Nyt sitten epätavallisesti muutama kuvajainen matkalta, olihan Kyllikin hautakin täällä näytillä. Säästän teidät laajemmilta kirkkojen ja kotiseutumuseoiden kuvauksilta kun niitä riitti. Etenkin kirkkoja/kappeleita. Ne oli kyllä ihan hienoja mutta kesän kiintiö tuli kyllä täyteen.

Tässä näkymä hytin ikkunasta.
Jalat oli siis pinnan alla ja pää päällä.
Taustalla Mairen Knipan.

Seuraava foto on Jurmosta kuten viimeinenkin.
Tässä näkyy myös meidän Kristina Brahe.

Ja tässä lähestymme Jurmon kappelia.

Huh, mikä viikko

On ihan Anneli Sundberg -olo. Hassua olla lomalla. Olla tekemättä mitään. Olla vapaa rutiinien kahleista. Odottaa vaan sunnuntaiaamua. Laiva lähtee.

Sunnuntaina ja maanantaina tuli otettua perseet olalle. Sen jälkeen en ole halunnut käydä missään. Eilen kyllä vähän, kun oli sovittu ja vaadittu.

Tiistai oli aivan karmea krapulapäivä. Siis ihan hirveä. Keskiviikkokin alkoi heikossa olossa, mutta sain kuitenkin käytyä poliisiasemalla ja kirjastossa ja kuvaamossa ja kaikkialla hoitamassa kadonneiden henkilöllisyyksien metsästystä. Haettiin vielä Puukeskuksesta Henkalle uusi ovi. Corolla on niin roomy. Torstaina oli auton huoltopäivä, kävin kaksi kertaa Ostenden Toyotalla. Illalla grillattiin Jussin luona. Oli hyvää. Ja riittävästi. Juomana trooppinen nektari. Todella outoa. OK, tunnustan ne pari senttiä punkkua, että sai pihville maun ja yhteisen kilistyksen.

Simo Silmua siteeraten "mä putoan, mä vajoan". Juon varmaan siellä laivan tanssibaarissa joka päivä cokista auringonnousuun. Ehkä pitää ottaa pari olutta kyllä. Onneksi työt alkaa parin viikon päästä ja pääsee töihin ja voi alkaa käydä iltaisin ulkona kun tulee rytmi. Se oli sitten Petelius kun veisasi "Oi, miten kauniita kesäpäivä vihaan". Kertoo mun elämästä vähänköhänkö.

Tällainen huolettomuus ei ole hyvästä. Eikä mun käänteinen käyttäytyminen. Normaalit ihmisethän on lomalla ihan tillin tallin. Ja työaikana juo vaan saunakaljat. Nuori kapinallinen. Sekin on jännä, miten pitkään sängyssä voi olla nousematta. Ja miten hyvin nukuttaa, vaikka olisi jo nukkunut ties kuinka monta tuntia yli minkään suoritusten.

En ehkä kuole vielä tällä laivareissulla kun ei ole kuolemalle ainakaan niitä univelkoja kuitattavaksi. Eikä sitä hautajaiskaavaakaan ole kirjoitettu. Sen tulin eilen kyllä onneksi teroittaneeni todistajien läsnäollessa monelle ihmiselle, että testamentti löytyy olkkarin pöydältä...

On, on, kesä ja yö

Pois, pois, on arki ja työ. Eli nyt on loma. Ehkä vedän kännit. Ehkä vaan vähän nautiskelen.

Olen landella Kokkolassa. Sokos-Hotelli Kaarle on ihan jees maakuntahotelli. Viime työ-yön Scandic Oulu oli hyvä. Siis se ei ollut mikään luxus, mutta se oli tasaisen laadukas. Huoneen juomalasit oli lääpityn näköiset, mutta sen tulin sitten myös kertoneeksi rouva hotellipäällikölle kun hän pyysi palautetta.

Siellä lököillessä katsoin jopa telkkaria. Siinä yhdessä Alaska-sarjassa todettiin jostain ihmisestä, että se on dead-aloner. Sopii muhunkin. I'm a dead-aloner.

Täällä kahden yön viipymisessä on tarjolla viihdettäkin. En tullut tänne millään erikoismielellä, vaan korkeintaan piipahtamaan Merimieskirkkopäivillä. No, Merimieskirkon opasteilla tänne keskustaan päädyinkin. Kummiskin nämä KPO:n tädit ja sedät on järjestänyt mulle ohjelmaa illoiksikin. Tänään on Laura (Voutilainen siis) ja huomenna Jani Wickholm. Et oonko vähän addicted. Tosin Sillanpää ois ollut parempi. Mutta sen keikalle on ne liput. Sille jollekin tärkeälle ihmiselle se toinen.

Olo on osittain sellainen, että puhelin tekisi mieli paiskata seinään tai ainakin panna kiinni mutta toistaalta taas niin maailmoja syleilevä että haluan olla kaikkien hyvä ystävä. Yksi shokkikin tuli päivällä kun vanha tuttu soitti ja lässytti kun en ole pitänyt yhteyttä. Tai oikeastaan en edes ole ottanut yhteyttä vaikka hän onkin tahtonut. Tuli vaan sellainen ei-helvetti-olo. Mikä velvollisuus minulla on soittaa yhtään kenellekään.

Sama immeinen tiesi kertoa, että jazzeilla ohi kävellyt entinen suuri idolini olisi halunnut jutella mun kanssa ja oli pahoillaan kun ei ehtinyt. Että hei haloo ja ei helvetti, ihan oikeesti oishan mulle voinut puhua, ja vaikka ihan keskustella. Mitäs meidän isoilla herroilla seurueesta olisi väliä ollut, joutaahan nuo odottaa. Eipä ole toisaalta häntä minun elämäni hirveästi kiinnostanut. Ei auta katkeruus, pelko nostaa, maasta murtuneen.

Ehkä nämä kaipuut eli kulttuurituotantoa ja maisemantutkimusta lainaten nostalgiat merkitsevät jotain. Merkitsevät ehkä lähinnä ja eniten sitä, että minä olen vanha. Ja että Riina on vanha. Ja että Altti on vanha.

Nyt aloitan myös parin päivän nettikatkon jos en jaksa hilautua Heseen koneen kanssa, eli siunattua viikonloppua siskot ja veljet. Ja muistakaa, että olemme kanssasi elämän merellä.

Terkkuja Oulusta

Täällä on hassua. Scandicin fengshui on parempi kuin Holiday Inn'in. Imho. Sain ammeen kun olin älynnyt haluta. Mitään ei saa jos ei halua eikä pyydä. Työpäiväkin meni ihan jees, toivottavasti huomenna samaan malliin...

Tilapäiset mielenhäiriöt jatkuu. Heräsin tuntia aikaisemmin aamulla kuin oli tarkoitus, ja olinkin täällä jo puolitoista tuntia etuajassa. Hulluhan tänne edes ajaa Helsingistä mutta vielä hullumpi ajaa niin aikaisin. Eipä ollut isoja ruuhkia... Pomo oli ehtinyt viestitellä päivä aikana pikku työjutun, joka tuli vielä hoidettuakin. Loman alku on epätodellista.

Siitä on iät ja ajat kun olen oikeasti ollut lomalla. Vuosi sitten keväällä ennen työpaikanvaihdosta oli irtisanomisaika muka lomaa. Silloinkin oli se mukava iltaduuni. Eli olin koko ajan passissa Tsadissa. Jo tuo huomenna illalla alkava Kokkola tuntuu lomalta. Ihan kuin se Vaasa tuossa keväällä. Ja tuolla on vielä Merimieskirkkopäivät. Se käy varmaankin harjoituksesta sitä Kristina Brahen Saaristomeri-reissua varten. Seuramatkatunnelmaa omatoimimatkalla. Tai jotain.

Tea for two

It takes two to tango! Mulle pidettiin saarna käyttäytymisestä. Vielä pata-kattilaa-soimaa-meiningillä, eli hyvä ystäväni noin mervitapolanykänen-kunnossa oli huolissaan minun elintavoistani. Upposi kuitenkin otolliseen maaperään, kun eilen lentokoneiden katselun jälkeen nautin Forsmanin maittavaa teetä nojatuolissa TV:n ääressä. Eikä mitään pussiteetä vaan niitä käsin solmittuja teekukkia. Tyyli on köyhän perusoikeus.

Olen todennut tämän "tyyli on köyhän perusoikeus" lausahduksen viimeaikoina aika monta kertaa. Se saa aina ihmisten ilmeet näkemisen arvoiseksi. Tiedän, että köyhempiäkin ihmisiä on, mutta enhän minä rikaskaan ole. Tyyli taas on kantajansa näköistä, se se ihmetyksen aihe varmaan onkin. Ja kauneus on katsojan silmässä. Plääh.

Elämään tuo ilmeisesti sen ainoan valopilkun se, että kaikki eivät hallitse tietokoneen käyttöä saati sitten vaivaudu ottamaan muuta kautta selvää asioista. Tämä joka mummon pikku-assari voi sitten googlettaa tietoja sitä tarvitseville. Vaikka tässä ei taka-ajatuksia olekaan, niin jospa ahkeruus ja avuliaisuus palkittaisiin. Edes jollakin tavalla.

Asuntomessut 2007

Minä ja Jussi asuntomessuilla. Mahtoi olla näky, voisi joku kuvitella, mutta eipäs ollut. Kerrankin oltiin coolisti ja ihan selvin päinkin jopa. Ei ollut ehkä meille mitään mut tulipahan kierrettyä ainakin melkein kaikki kohteet. Siis ainakin kaikki valkoiset.

Viikko on ollut muuten kyllä aika vaiherikas. Fiksu oman työn organisoija kävi maanantaina Imatralla ja perjantaina Joutsenossa. Laiskempi olisi ehkä yhdistänyt nämä piipahdusluonteiset visiitit samalle päivälle. Kokonaisuutena ei tullut juhlittua liikaa mutta yhdellä kertaa kyllä. Lompsa on hävinnyt keskiviikkona kotimatkalla, ei mitään käsitystä milloin ja minne. No, ehkä ratikkaan, ehkä taksiin, ehkä pihalle, ehkä jonnekin muualle. Löytyy jos löytyy, mutta sainpahan tutustua korttien kuoletusrumbaan. Nuo pankki- ja luottokortit meni ihan mallikkaasti, mutta ajokortti ja opiskelijakortti on hankalat. Nyt vielä tällä iällä, kun kuvat on ollut nuoria ja nyt tuleekin tilalle kalkkeutunut. Voivoi...

Loma alkaa viikon päästä. Täysin normaaleja työpäiviä on vain kolme, torstai ja perjantai menee Oulussa uutta palvelupäällikköä perehdyttäessä. Siitä hurautan sitten Kokkolaan merimieskirkkopäiville, että loma ei lähde liian räväkästi käyntiin. Eikä mummoristeilyynkään ole enää kuin muutama viikko. Alkaa melkein jännittää. Kokkolan jälkeen on onneksi se arkiviikko aika hoitaa vaikka noiden kadonneiden paperien uusimisia.