Ei saa mennä ulos. En mene ulos. Huomenna pitää olla jo klo 7 lentokentän kubeessa. Tänään piti olla klo 7 ratissa, mutta olin silti karaokessa puoli kahteen. Tosin kerrankin muistan kaiken. Eli otin vain pari olutta. Toissaillasta ei muista kukaan mitään. Silmälasien sanka oli kyllä irtikatkipoikki maanantaiaamuna. Onneksi Instrun tädit uskoi, että se oli valmistusvika. Olisi kyllä ollut vakuutuskin, mutta siitä olisi pitänyt joku euro sitten maksaakin.
Hassua miten alkometrimainos saa aikaan sellaisen ostaostaosta-tunteen. Tosin en ehkä osta. Vaikka ehkä pitäisi. En ehkä halua tietää, mikä on oikea tilanne silloin, kun tulee tunne, että nyt en ehkä ole enää kännissä. Hmmph. Kävin Imatralla. Hassua, että tehdasyhdyskuntailmiöt saavat aina outoja tunteita aikaan. Miksen voi olla metsänhoitaja juhlaillallisilla pikku pirtin juhlasalissa, tai vaikkapa ihan tehtaanjohtajana. Höh.
Niin. Tänään oli aktiivinen päivä. Olin jo yhdeksältä Tampereella. Ja yhdeltä taas Helsingissä. Ja työtä tuli tehtyä. Ihanaa, että ihmiset palautuvat lomilta ja on taas vähän jotain tekemisen tynkää. Vielä ihanampaa on ehkä se, että oma loma on vielä edessä. Odotan.
Teen ehkä myös parannuksen. Mieli on sen jo tehnyt. Ruumiin pitäisi vielä päästä mukaan samaan poimuun ja värähtelyyn. Kaikki, mikä ei ole sallittua, on kiellettyä. Ehkä jotain vähemmän ehdotonta silti. Mutta tämäkin on hyvä.
31.7.07
29.7.07
Englantilainen potilas
Pari viikkoa sitten olin jo könyämässä Makuuniin tai Ärrälle tai vaikka Stockan alekoreille löytääkseni Englantilasen potilaan. Mutta se tulikin meille. Onneksi en ehtinyt. Ja onneksi olin erittäin hyvien ja hirveiden ystävien ansiosta kotona. Hohhoi.
Enlantilainen potilas on melkein kuin biisi. Se kertoo mun elämästä. Melkein kaikki biisit kertoo mun elämästä mutta aika harva leffa. Ehkä eniten "Rakkaudella, Maire". Mutta tämä todella teki sitä. Kaikki rakastavat kaikkia, kukaan ei rakasta ketään ja kaikki ovat toisilleen mustasukkaisia. Kukaan ei tee mitään kenenkään puolesta, mutta kaikki tekevät kuitenkin kaiken kaikkien puolesta. Ihan kuin normaalia elämää. Ainakin mun.
Tänään vähän kyseltiin mun menojani. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti ollut kiinnostunut. Ehkä en jaxa enää nähdä vaivaa mistään. Pidän vaan huolen omista asioistani. Se yksikin kilautteli mitä kilautteli. On se ihanaa, että on niitä kokeneita intellektuelleja fiksuja ihmisiä, jotka tietää aina, mitä kaikkea väärää ja ylipäänsä väärin me nuoret tyhmät ihmiset teemme. Se onkin ainoa hetki, kun titueerataan mitenkään nuoruuteen liittyväksi ja toisaalta ainoa hetki, kun mun tekee mieli toivottaa joku helvettiin normaalioloissa. Eihän se sinne tulisi, näkisi mut vaan liekehtimässä.
Enlantilainen potilas on melkein kuin biisi. Se kertoo mun elämästä. Melkein kaikki biisit kertoo mun elämästä mutta aika harva leffa. Ehkä eniten "Rakkaudella, Maire". Mutta tämä todella teki sitä. Kaikki rakastavat kaikkia, kukaan ei rakasta ketään ja kaikki ovat toisilleen mustasukkaisia. Kukaan ei tee mitään kenenkään puolesta, mutta kaikki tekevät kuitenkin kaiken kaikkien puolesta. Ihan kuin normaalia elämää. Ainakin mun.
Tänään vähän kyseltiin mun menojani. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti ollut kiinnostunut. Ehkä en jaxa enää nähdä vaivaa mistään. Pidän vaan huolen omista asioistani. Se yksikin kilautteli mitä kilautteli. On se ihanaa, että on niitä kokeneita intellektuelleja fiksuja ihmisiä, jotka tietää aina, mitä kaikkea väärää ja ylipäänsä väärin me nuoret tyhmät ihmiset teemme. Se onkin ainoa hetki, kun titueerataan mitenkään nuoruuteen liittyväksi ja toisaalta ainoa hetki, kun mun tekee mieli toivottaa joku helvettiin normaalioloissa. Eihän se sinne tulisi, näkisi mut vaan liekehtimässä.
28.7.07
I believe
Minut muistetaan. Yksi kaveri oli onnellisena treffeillä, ja treffikumppani oli vaan muistellut minun luontaista töksäyttelevää suoruuttani. Mahtaa olla mieltä ylentävää sitten palata sellaisesta tapaamisesta yksin kotiin.
Rakkaudentunnustuksia on tullut tässä enemmänkin. Kannattaa siis hakeutua selvin päin hieman humaltuneiden ihmisten joukkoon. On se oikeasti kyllä ihan kiva saada itsetunnolle vahvistusta edes epätoivoisissa tilanteissa ja epätoivoisilla tavoilla. Vähän kuin risukasateoria.
Nyt kun on perjantai-ilta, niin täällä sitä istutaan kotona selvin päin. Jos huomenna olisi arki, hilluisin varmaan lärvätsaloissa jossain mannermaisessa yökerhossa tai kodikkaasti humppakaraokessa. Mutta kun ei.
Työpäivä oli hassu. Menin, olin, tulin. Ilmeisesti kenelläkään ei ole juuri mitään töitä nyt. Sain sentään haarukoitua omaa hinnoitteluani jos vaikka jotain henkilöstömuutoksia olisi tulossa. Ja niitähän on. Oli aika hurjaa kun iso johtaja tuli puhelemaan niitä näitä ja toivottelemaan hyvää lomaa. Siinä sitten vaan totesin, että katsotaan sitten syyskuun alussa. Ehkä eniten jännitän juuri sitä, tuleeko kesken lomaa puhelu töistä vai ei. Toisaalta ja toisaalta.
Tässäkin asioita kelaillessa ja liikaa tietämään tulleena vaan mietityttää, miten ihmeellistä ketjureaktioiden ja eri asioiden vaikutusten toisiinsa liittyminen on. Jos puuttuu kaksi esimiestä, niin millaiset rekrytoinnit tehdäänkään sitten verrattuna siihen, että puuttuisi vain yksi. Eipä ole minun ongelmani mutta toivotaan parasta.
Lomasuunnitelmiin tuli täsmennystä myös tänään. Tai oikeammin sekaannusta. Yksi hyvä ystäväinen on samat kolme viikkoa kesäleskenä kuin minä lomalla. Ja siellä on vielä se viimeinen viikko myös täysin vapaata. Ollaan kyllä varmaan vähän Thelma ja Louise tai ainakin Patsy ja Edina. Varo, Helsinki, varo Suomi. Varokaa risteilijät!
Rakkaudentunnustuksia on tullut tässä enemmänkin. Kannattaa siis hakeutua selvin päin hieman humaltuneiden ihmisten joukkoon. On se oikeasti kyllä ihan kiva saada itsetunnolle vahvistusta edes epätoivoisissa tilanteissa ja epätoivoisilla tavoilla. Vähän kuin risukasateoria.
Nyt kun on perjantai-ilta, niin täällä sitä istutaan kotona selvin päin. Jos huomenna olisi arki, hilluisin varmaan lärvätsaloissa jossain mannermaisessa yökerhossa tai kodikkaasti humppakaraokessa. Mutta kun ei.
Työpäivä oli hassu. Menin, olin, tulin. Ilmeisesti kenelläkään ei ole juuri mitään töitä nyt. Sain sentään haarukoitua omaa hinnoitteluani jos vaikka jotain henkilöstömuutoksia olisi tulossa. Ja niitähän on. Oli aika hurjaa kun iso johtaja tuli puhelemaan niitä näitä ja toivottelemaan hyvää lomaa. Siinä sitten vaan totesin, että katsotaan sitten syyskuun alussa. Ehkä eniten jännitän juuri sitä, tuleeko kesken lomaa puhelu töistä vai ei. Toisaalta ja toisaalta.
Tässäkin asioita kelaillessa ja liikaa tietämään tulleena vaan mietityttää, miten ihmeellistä ketjureaktioiden ja eri asioiden vaikutusten toisiinsa liittyminen on. Jos puuttuu kaksi esimiestä, niin millaiset rekrytoinnit tehdäänkään sitten verrattuna siihen, että puuttuisi vain yksi. Eipä ole minun ongelmani mutta toivotaan parasta.
Lomasuunnitelmiin tuli täsmennystä myös tänään. Tai oikeammin sekaannusta. Yksi hyvä ystäväinen on samat kolme viikkoa kesäleskenä kuin minä lomalla. Ja siellä on vielä se viimeinen viikko myös täysin vapaata. Ollaan kyllä varmaan vähän Thelma ja Louise tai ainakin Patsy ja Edina. Varo, Helsinki, varo Suomi. Varokaa risteilijät!
23.7.07
Paras naarata sielunsa suosta
Viisainta nöyrtyä, viisaampi juosta. Pori Jazz. Joka vuosi. Ja ei koskaan enää, aina silti. Nyt olin pitkästä aikaa töissä taas. Piti olla töissä ihan muissa merkeissä, mutta päädyinkin tarjoilijaksi. Ja täydestä meni. Oikea työpaikka on siis selvästi tullut valittua.
Tämä ammatinvalintatesti oli hyvä tehdä tässä vaiheessa, headhunttausta on ollut ilmassa. Pomo on siis kaiketi lähdössä ja tahtoisi ihme ja kumma meitsin mukaan. Mutta jos nyt saa valita niin mieluummin tarjoilija kuin siivooja aina. Sitä ei voi tietenkään kertoa kellekään. Joudun siis itseni kanssa ristiriitaan. Lisää lixaa vai helppo elämä? Toisaalta lisää lixaa on helppo elämä. Toisaalta nyt on. Aargh.
Se on hassua psykologista testiä, miten ihmiset suhtautuu ennakkoluulojen vallassa erilailla kuin jos mitään infoa ei ole paljastettu. Ja miten minun kokemukseni kumpuavat minusta. Tai jotain. Olin leikkimässä baarimikkoa yhden lähiöbaarikassan kanssa. Se ihmetteli, mitä juttelen asiakkaille. Ehkä jossain Korsossa on sitten tiskillä erilaista asiakassuhteen hoitoa kuin Strindbergillä tai Herculeksessa.
Toisin päin oli myös muutaman silmänhieraisun vuoro kun nämä Hercules-naamat eivät kai oikein osanneet odottaa tätä naamaa saapuvaksi tarkastuskäynneille isojen johtajien kanssa. No, niin vaan kävi... Taisi tosin iso johtajakin hieman ihmetellä kun eri alan ihminen tunsi kaiken maailman extraajat nimeltä.
Mitä itse jazzeihin tulee, niin täytyy sanoa, että Paul Anka oli positiivinen yllätys. Olin ehkä aika hohhoijjaa-mielellä liikkeellä, ja esitys sai karvat pystyyn. Ääni ei ihan helissyt entiseen malliin mutta Las Vegas taitaa käydä kuntokoulusta. Luku sinänsä oli sitten perjantain Sly and The Family Stone olikin sitten toinen ääripää. Miten kukaan voi sammua parin biisin jälkeen ihan tosta vaan?!
Ensi vuonna voisi olla sitten uusia haasteita ja uusia tuulia. Toivottavasti samoja kokkeja. Ja syksyllä on pippalot luvassa, katsotaan moniko tulee nykimään hihasta.
Tämä ammatinvalintatesti oli hyvä tehdä tässä vaiheessa, headhunttausta on ollut ilmassa. Pomo on siis kaiketi lähdössä ja tahtoisi ihme ja kumma meitsin mukaan. Mutta jos nyt saa valita niin mieluummin tarjoilija kuin siivooja aina. Sitä ei voi tietenkään kertoa kellekään. Joudun siis itseni kanssa ristiriitaan. Lisää lixaa vai helppo elämä? Toisaalta lisää lixaa on helppo elämä. Toisaalta nyt on. Aargh.
Se on hassua psykologista testiä, miten ihmiset suhtautuu ennakkoluulojen vallassa erilailla kuin jos mitään infoa ei ole paljastettu. Ja miten minun kokemukseni kumpuavat minusta. Tai jotain. Olin leikkimässä baarimikkoa yhden lähiöbaarikassan kanssa. Se ihmetteli, mitä juttelen asiakkaille. Ehkä jossain Korsossa on sitten tiskillä erilaista asiakassuhteen hoitoa kuin Strindbergillä tai Herculeksessa.
Toisin päin oli myös muutaman silmänhieraisun vuoro kun nämä Hercules-naamat eivät kai oikein osanneet odottaa tätä naamaa saapuvaksi tarkastuskäynneille isojen johtajien kanssa. No, niin vaan kävi... Taisi tosin iso johtajakin hieman ihmetellä kun eri alan ihminen tunsi kaiken maailman extraajat nimeltä.
Mitä itse jazzeihin tulee, niin täytyy sanoa, että Paul Anka oli positiivinen yllätys. Olin ehkä aika hohhoijjaa-mielellä liikkeellä, ja esitys sai karvat pystyyn. Ääni ei ihan helissyt entiseen malliin mutta Las Vegas taitaa käydä kuntokoulusta. Luku sinänsä oli sitten perjantain Sly and The Family Stone olikin sitten toinen ääripää. Miten kukaan voi sammua parin biisin jälkeen ihan tosta vaan?!
Ensi vuonna voisi olla sitten uusia haasteita ja uusia tuulia. Toivottavasti samoja kokkeja. Ja syksyllä on pippalot luvassa, katsotaan moniko tulee nykimään hihasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)