Jälleen yksi päivä lähempänä kuolemaa. Tai kauempana. Täällä on päällä jonkin sortin metamorfoosi. Mikään ei tunnu milltään mutta silti kaikki on tärkeää ja jotain on selvästi tapahtumassa. Aivan kuin tässä olisi joku tarkoitus ja suunnan muutos voisi johtaa johonkin. Ehkä.
Viimeinen oppimispäiväkirja etiikkakurssista meni sitten eteenpäin. Tätä vastenmielisyyden määrää tiettyjä rutiineja kohtaan en ymmärrä. Sen päiväkirjan kirjoittamiseen meni about vartti, mutta kirjoittamisen välttämiseen tuntikausia. Oli lisäksi porukkaa maalta kaupungissa ja tuli hilluttua seurana kaupungilla koko viikonloppu. Kaikki on siis tekemättä. Elin kuitenkin jotakuinkin säädyllisesti ja sain siinä sivussa paljon selvyyttä historiallisiin juttuihin. Eli kiitos vaan sille jollekin porraspelastajalle parin viikon taakse. Oi aikoja.
Kevään ja kesän lomailun suunnittelu on muuten käynnissä. Bukarestiin tuli yhdeltä kaverilta jo täystyrmäys mutta silti se houkuttaa. Ja kaiken kukkuraksi aivoissa kiertää koko ajan Hampuri ja toukokuu kiehtovana yhdistelmänä. Minä ja kirsikankukat...
