Ei voi olla tällaista. Ihan oikeasti. Perjantaina meni sitten kurkusta alas 120 egellä nesteitä. Ja henkilökunnatkin sai tippiä. Menipä viikonloppu sitten niin kankkulan kaivoon kun vaan voi.
Tänään olin huuhaamessuilla. Ihan hassua. Siellä oli vielä yksi tuttukin. Kukkaterapiaa. Ja avaraa maailmaa. En tiedä mitä pitää mistäkin ajatella. Se oli ihan hauska jatkumo tälle viikonlopulle.
Perjantaina oli kehityskeskustelukin. Se jopa meni ihan kohtuuhyvin. Mut ehkä pitää panostaa tähän yksityispuoleen vielä :).
11.2.07
6.2.07
Genetics and ethics
Tuskailen täällä eettisen ja vastuullisen metsäjunttailun parissa. Elämäni uusi lehti on kääntynyt siis ihan liian hyvin. Aloin jo kirjoitella esseevastausta mutta päädyinkin sitten tänne näpyttelemään olemattomia. Puolitoista viikkoa jo kuivilla. Siis ei kantakahvilaa. Eikä väärillä nimillä esiintyviä daameja. Miksi, oi miksi, minulla on aivot. Ja korvat. Ja miksi joku on niin läpinäkyvä, että käyttää *meidän* kahvilassa käteistä... Oh-hoi...
Sain Ta ttimieheltä hauskan vastauksen, kun totesin ehkä rakkaimpieni jo kaipaavan minua ja vaikka epäilevän minun kuolleen. Numerokin on salainen, niin ei löydy 118:sta. Ei edes työversiota. Villi veikkaus, että se ainut ystävä alkaa vähitellen jo soitella sinne ja kysellä. Toisaalta matseista voi tulla jo oikeaa tietoa kohtalosta jos sattuu ne oikeat perheenjäsenet olla paikalla katsomossa. Niin, se Tattis totesi tähän kannustavasti, että Kypsän Iän Kerhosta varmaan tapahtuu ihan luontaista poistumaa. Mutta alkaako meidän kerhohuoneemme tyhjeneminen todella minusta? Luontaisesti? Jonkun mielestä ehkä toisin päin, tässä on se reliikki, joka istuu sohvalla vielä 50 vuoden päästä.
Oi, tätä filosofiaa. Ja poistumaa. Maailma pysähtyi kyllä lauantai-iltanakin kun Paul Zorn koki luontaisen poistuman. Nyt en tiedä, mitä käy dekkarielämälle. TV ei ole enää mitään ilman Tutkijaa. Kripo Hamburg ja Der Ermittler pysyvät sydämessä ü.
Mutta joo. Nyt etiikkaan. Ja sitten ehkä vaalisivuille, vaikka yksi fiksu ehdokas on jo löytynyt vaalikoneesta (joka vielä vastasi fiksusti avoimilla teksteilläkin).
Sain Ta ttimieheltä hauskan vastauksen, kun totesin ehkä rakkaimpieni jo kaipaavan minua ja vaikka epäilevän minun kuolleen. Numerokin on salainen, niin ei löydy 118:sta. Ei edes työversiota. Villi veikkaus, että se ainut ystävä alkaa vähitellen jo soitella sinne ja kysellä. Toisaalta matseista voi tulla jo oikeaa tietoa kohtalosta jos sattuu ne oikeat perheenjäsenet olla paikalla katsomossa. Niin, se Tattis totesi tähän kannustavasti, että Kypsän Iän Kerhosta varmaan tapahtuu ihan luontaista poistumaa. Mutta alkaako meidän kerhohuoneemme tyhjeneminen todella minusta? Luontaisesti? Jonkun mielestä ehkä toisin päin, tässä on se reliikki, joka istuu sohvalla vielä 50 vuoden päästä.
Oi, tätä filosofiaa. Ja poistumaa. Maailma pysähtyi kyllä lauantai-iltanakin kun Paul Zorn koki luontaisen poistuman. Nyt en tiedä, mitä käy dekkarielämälle. TV ei ole enää mitään ilman Tutkijaa. Kripo Hamburg ja Der Ermittler pysyvät sydämessä ü.
Mutta joo. Nyt etiikkaan. Ja sitten ehkä vaalisivuille, vaikka yksi fiksu ehdokas on jo löytynyt vaalikoneesta (joka vielä vastasi fiksusti avoimilla teksteilläkin).
1.2.07
Muistoja, muistoja vain
Miks se on kauheaa jos Kirka on kuollut? Kirka oli kuitenkin jo ihmisen ikäinen. Ei sillä, että olisin sitä jotenkin odottanut, mutta en voi ymmärtää tätä hirveää vouhotusta. Ei Kirka nyt sentään Diana ollut. Leijat ja Surun pyyhit silmistäni on siis jotain niiiin kaukaista. Muistoja, muistaja vain kyllä uppos, mutta sepä onkin oikeasti sydäntenmurskaaja Blackin Wonderful life. Ohhoh.
Olen sitten ottanut muutenkin uuden elämän. Huomenna tulee täyteen viikko ilman kantakahviota. Ja huomenna tulee myös viikko siitä, kun olin töissä sellaisessa kunnossa, jossa nyt ei yleensä pitäisi olla. Oi aikoja, oi tapoja. Ja oi muistoja. No need to runand hide, it's a woderful, wonderful life. Saas nähdä, mitä keskustellaan esimiehen kanssa kahden kun on sen aika. Toivottavasti jotain ihan muuta... Tämä uusi elämä kyllä voi nyt toimiakin.
Sain viime perjantaina hieman mielenkiintoista palautetta yhdeltä prätkätutulta. Se oli puolisonsa kanssa ollut huolestunut mun elintavoistani! Ihan oikeasti, pata kattilaa soimaa mut pisti vähän ajattelemaan silti. No, nyt sitten ollaan kotona turvassa ja antaa rakkaimpien elää omaa elämäänsä. Eipä ole oikeastaan ollut edes ikävä. Taisi olla sattuneesta syystä se viimenäkeminen liian traumaattinen. Kun kahvilan muu asiakaskunta muuttuu hostileksi niin osaan kai minäkin muuttaa kahvilaa. Eli kävellä korttelin päähän ja aloittaa nousun katutasosta ylöspäin.
Ikuinen aihe jatkuu edelleen. Muutos on pysyvää. Ajattelin pyrkiä ihan uudelle alalle monimuotokoulutukseen. Tai ei nyt uudelle, vaan työnantajan toimialaan hyvin sopivaan, mutta kuitenkin itselle ihan uuteen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta voipi olla se oikea ala vihdoin. Siis HoReCaa, mutta silleen bisnes-orientoituneesti. Saa nähdä, toteutuuko sitten neljän vuoden päästä unelma tuppukylän sektibaarista (josta ehkä saa myös keppanaa). Oi, se se vasta olisi elämää. Ja tietysti se à la carte kuuluu myös asiaan! Tämän tasokkaan paikan sijaintia ja nimeä en vielä paljasta, mutta harkinnassa on ü. En vaan löytänyt sitä unelmieni tonttia enää äskettäin netistä mutta niiden vaihtoehtoisten eli valmiiden huoneistojen hinnat oli kyllä laskeneet. Että... Ehkä ei pidä mennä asioiden edelle.
Olen sitten ottanut muutenkin uuden elämän. Huomenna tulee täyteen viikko ilman kantakahviota. Ja huomenna tulee myös viikko siitä, kun olin töissä sellaisessa kunnossa, jossa nyt ei yleensä pitäisi olla. Oi aikoja, oi tapoja. Ja oi muistoja. No need to runand hide, it's a woderful, wonderful life. Saas nähdä, mitä keskustellaan esimiehen kanssa kahden kun on sen aika. Toivottavasti jotain ihan muuta... Tämä uusi elämä kyllä voi nyt toimiakin.
Sain viime perjantaina hieman mielenkiintoista palautetta yhdeltä prätkätutulta. Se oli puolisonsa kanssa ollut huolestunut mun elintavoistani! Ihan oikeasti, pata kattilaa soimaa mut pisti vähän ajattelemaan silti. No, nyt sitten ollaan kotona turvassa ja antaa rakkaimpien elää omaa elämäänsä. Eipä ole oikeastaan ollut edes ikävä. Taisi olla sattuneesta syystä se viimenäkeminen liian traumaattinen. Kun kahvilan muu asiakaskunta muuttuu hostileksi niin osaan kai minäkin muuttaa kahvilaa. Eli kävellä korttelin päähän ja aloittaa nousun katutasosta ylöspäin.
Ikuinen aihe jatkuu edelleen. Muutos on pysyvää. Ajattelin pyrkiä ihan uudelle alalle monimuotokoulutukseen. Tai ei nyt uudelle, vaan työnantajan toimialaan hyvin sopivaan, mutta kuitenkin itselle ihan uuteen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta voipi olla se oikea ala vihdoin. Siis HoReCaa, mutta silleen bisnes-orientoituneesti. Saa nähdä, toteutuuko sitten neljän vuoden päästä unelma tuppukylän sektibaarista (josta ehkä saa myös keppanaa). Oi, se se vasta olisi elämää. Ja tietysti se à la carte kuuluu myös asiaan! Tämän tasokkaan paikan sijaintia ja nimeä en vielä paljasta, mutta harkinnassa on ü. En vaan löytänyt sitä unelmieni tonttia enää äskettäin netistä mutta niiden vaihtoehtoisten eli valmiiden huoneistojen hinnat oli kyllä laskeneet. Että... Ehkä ei pidä mennä asioiden edelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)