Mukinaa

Jälleen yksi päivä lähempänä kuolemaa. Jälleen.

Hankin levyjä 3 kpl. Todistin kassalle, että musiikkimakuni on monipuolinen. Leevi-tribuutti, uusin Klamydia ja Samuli Edelmannin virret. No, kotimaisia kaikki.

Hyvä ystäväni Mr. Markkinointi voi ottaa mut kohta mallikansalaiseksi kursseilleen. Kotkasta olivat Kristina Cruisesilla keksineet panna esitteen postiin niin johan päätin pamauttaa juhannukseksi taas mummoristeilylle. Suuntana legendaarinen Visby ja Maarianhamina. Uskonpa, että tästä tulee vielä ikimuistoisempaa kuin kesäisestä retkestä saaristossa.

Ja teille kaikille uteliaille tiedoksi, että aloitan aikuiskoulutuksena iltaopinnot tradenomin tutkinnon toivossa sitten tammikuussa. Jesjes. Sitä ennen glögitellään kuitenkin Didrichsenin museon ystävien kesken. Extremeä sekin.

Monta monta yötä

Nyt ei mikään kulje. Ei mikään. Työtarjouksia ei ole sadellut. Enkä ole saanut mitään aikaan. Enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Strinkulla oli pikkujoulut torstaina. Otin liikaa viiniä. Eilen oli hirveä päivä. Kaikin puolin. Samalla herää kysymys, millä ylipäänsä on merkitystä. Jos kerran saan hillua aivan holtittomana, niin en kyllä tiedä, mitä itsekään pitäisi ajatella. Entiset pomot on sentään ollut pomoja.

Tänään on yhden daamin paluupäivä Pariisin reissulta. Onneksi. Päätin jo sen, että voisin taas koittaa olla vähän enemmän raittiisti loppuvuoden. Siihen liittyen kelasin myös nimenomaisesti työpaikkakuviota. Tässä ei tosiaan ole mitään järkeä.

Nyt kun on marraskuu, on taas aika miettiä tulevaa vuotta. Ehkä 2008 on minun vuoteni. Ehkä asiat järjestyvät. Toivottavasti.

Haasteet ovat kivoja. Oikeastaan elämä on haaste. Ja valintoja. Ovia, joita auotaan ja suljetaan. Käytäviä, joista osa menee kauas pois ja osa päättyy komeroon.

Somewhere in the distance

Voi elämä. Ja elämän kevät. Eilen oli iso vitutus. Se meni pois, kun päätin lopettaa tipattoman. Strindberg toimi jälleen. Tosin tänään oli taas vitutus, kylläkin pienempi. Ehkä elämään pitää hakea uusi kurssi. Yksi linja löytyi aamulla Marc Almondin Jacky-biisistä. Noi sanahat sopii kuin nyrkki silmään.

Well, what you don't know doesn't hurt you

I'd have to get drunk every night
And talk about virility
With some old grandmother
That might be decked out like a christmas tree

And no pink elephant I'd see
Though I'd be drunk as I could be
Still I would sing my song to me
About the time they called me "jacky"

And if I joined the social whirl
Became procurer of young girls
I'd still know where I'd want to be

Now, tell me, wouldn't it be nice
That if one day in paradise
I'd sing for all the ladies up there
And they would sing along with me
And we be so happy there to be
'cos down below is really nowhere
I know that every single night
When my angelic work was through
The angels and the devil too
Could sing my childhood song to me

Horse show

Olin heppanäytöksessä. Se on uutta. Se oli siis jotain koulutusta. Super Star Dressage Clinic jos sanoo jollekin jotain. Hassua. Leena antoi liput kun ei itse halunnut mennä. Confusing.

Tipaton kausi on nyt kestänyt 4 viikkoa. Tämä alkaa olla rankkaa. Henkka jo totesi, ettei tipattomuus sovi mulle. Siinä on pointtia. Maailma on vesiselvänä kyllä aika raadollinen paikka. Vaikea vaan itsekään olla mitään varmaa mieltä siitä, mikä aina on fiksua.

Kaikki liittyy kaikkeen. Töissäkin on täysi vitutus päällä juuri. Olen ehkä vähän bipolaarinen nyt tämän samaisen kuukauden ansiosta. Kaksi myyjää saa mut raivon valtaan. Se on hassua ja outoa. Ei ollenkaan mun normaalin tyyneyden tapaista.

Viimeinen niitti oli taas väärän dokumentin avaaminen kun pitkän ajan jälkeen olin taas oman pöydän äärellä. Minun nimeni allekirjoituksena paikassa, johon se ei kuulu. Ai, että, mikä angsti. Lehdessä oli melkein kiinnostava työpaikkailmoitus, eli mitäs siinä häviää jos paikkaa hakee. En keksi mitään peruuttamatonta ainakaan. Ja maailma ei kaadu, jos paikka ei mulle irtoa.

Jotain hyvääkin sentään. Pitää olla jotain, mitä odottaa. Iltaopiskelun pääsykoe voisi olla sellainen, mutta kun ei sekään nyt jaksa paljoa kiinnostaa. Odotan vaan, että vuosi menisi nopeasti. Sitten olisi sen merimieskirkkoilun aika. Se on niin epätodellista, että siitä voisi tullakin jotain. Tee (vapaaehtois)työtä, jolla on tarkoitus. Sillä olisi. Tavallaan. Itselle.

Jokereita ja siivousta

Hesari on fiksu lehti. Eilen oli matsi. Me ei Leenan kanssa ihan sytytty. Viinibaarissakin oli tuuraajatarjoilija ja meidän pöytää ei ollut varattu eli se oli varattu kun pääsin paikalle. Mut mentiin sitten toisen varatun varaamattoman pöydän poikien seuraksi. Hassua. Kun on paska päivä niin on paska päivä. Ja HS tiivisti ottelun osuvasti: "Jokerien ylivoima toimi kuin laiska kotisiivooja; tehokkaalta näytti, mutta viimeinen silaus puuttui." Olen se laiska kotisiivooja. Oli siellä Ilmalassa hyvääkin. Näin mun lempparipelaajan, kun se oli loukkaantunut harkoissa ja tuli faijaansa moikkaamaan. Daami mun vieressä vielä esitteli mut, että tässä on sun fani. Noloa.

Huomenna on esimiespäivä ja sitten illalla henksujuhlat jossain hallissa. Mut ei sentään Areenalla. Ja työkaveri tulee mun luo vaihtamaan vaatteet siinä välissä. Kiva näyttää, että siivousguru asuu paskan keskellä. Bloggaan tehokkaasti. Pölyt vaan jää pyyhkimättä. Taas soi päässä CMX. Kerään kaiken pihalle esiin ja poltan. Se ei ole ruoste. Se olisi liian helppoa.

Täällä todennäköisesti hyräilen kohta BigBrotheria odotellessa kerään kaiken Ikea-kasseihin ja työnnän komeroon. Onneksi ullakko ja kellari ovat liian kaukana. Kassit on kuitenkin vielä helppo kaivaa täällä komeroista. Siis sitten kun tulee inspiraatio. Toivottavasti se tulee jo sunnuntaina. Vaikka voi olla, että sunnuntaina tulee vain krapula. Olen nimittäin ollut kunnioitettavasti raittiina viikon päivät. Ja sunnuntaista eteenpäin olen vielä kuukauden.

Juhlailta oli pitkään tiedossa, joten sen annoin itselleni poikkeusluvaksi. Jatkoille ei pitäisi mennä, mutta jos tulee mentyä niin ei sekään mitään haittaa. I-oluen päätin myös sallia "tipattoman" aikaan, mutta sitä ei ole vielä kertaakaan tehnyt mieli. I find it confusing. Luulen, että ensi viikon alkupäivinä voi tehdä mieli. Ässät muuten tulee tänne tiistaina. Ja mutsi. Siitä ei yleensä hyvää seuraa. Jännittää nyt, istuuko vieressä kypsä rouva vai nuoripari. Toivon ehkä, että nuoripari.

Merisunnuntai

Aargh. Tapahtumia Helsingissä. Miksi ei voi sanoa, että tapahtuma Temppeliaukion kirkossa. Kun se oli totuus. Olin siis viettämässä Merimieskirkkoelämää jälleen. Vähemmän darrassa kuin viimeksi. Tosin kädet tärisee. Nyt on pakko aloittaa tipaton. Tai siis tipaton alkaa 23.9. ja kestää siitä ainakin lokakuun. Läikytin kahvikupista tassille.

Kirkossa oli kivaa. Kun sinne ensin pääsi. Olin kyllä ajoissa. Hauskaa oli myös, että siellä oli Stockan vinkkelibaarin asiakas. Muttei se muotimannekiini 82v, joka asuu sentään Etu-Töölössä, vaan yksi hieman hassu muusikkoherra. Turistit tuijotti messua lasin takaa. Oli absurdia olla siellä. Onneksi Meilahden kirkko ei ole nähtävyys. Vaikka se onkin hieno. Olen mielenhäiriössä. Budjetti kyntää miinuksella, mutta annoin 50 € kolehtiin ja vielä 5 € vapaaehtoiseen kirkkokahvikassaan. Sille merimieskirkkopiirille siis. Sen femman. Ja viiskyt meni siis keskusjärjestölle. Ensi vuonna maksan sitten varmaan ainaisjäsenmaksun. Mutta sitä ennen pitää ehkä saada oma budjetti balanssiin.

Budjetin pitäisi kyllä olla balanssissa. En kyllä ole opiskellut mitään. En siis ole mitään. Ainakaan äidin mielestä. Mutta Ilta-Sanomissa oli palkkavertailuita vaihteeksi. Jos tienaan about peruskoulun ja lukion rexin keskipalkkaa nykytekemiselläni, niin jossain on ehkä objektiivisesti jotain vikaa. Subjektiivisestihan kaikki on oikein hyvin.

Vinkkelibaari muuten toimii muutenkin katalyyttina. Menen talvilomalla Las Palmasiin. Jos se siis minusta riippuu. Yksi mamma nimittäin ei muualla reissaakaan, kun Las Palmas on Niin Ihana. Sinne on pakko mennä katsomaan. Olin kyllä aiemmin ajatellut vaan Hampuria. Mutta en ole ikinä käynyt etelässä. Ja jos kerran pitää mennä, niin eikös Las Palmas ole aika hyvä? Ja vielä Aurinkomatkoilla ja charter-lennolla. Oi, Keihäsmatkat kunniaan.

Jääkiekkokausikin on alkanut. Ei kovin hyvin Jokerien kannalta kyllä. Onneksi SaiPalla menee sentään OK. Siellä on kyllä oma tunnelmansa. Se halli on nyt sitten mun turvasatama Vuosaaren merimies- ja rekkakodin valmistumiseen saakka. Ei olisi moni uskonut aikanaan näitäkään juttuja, mutta tottahan se on.

Havet min grav, Herren mitt hopp

Nyt se on sitten ohi. Mummoristeily. Oli aika hauskaa. Hassunhauskaa.

Sunnuntaina laiva oli lastattu kaiken maailman ihmisillä, joista suurimmasta osasta onneksi päästiin eroon jo illalla. Laivaan jäi vajaat 40 henkeä. Yksi itävaltalainen ruotsalainen liimautui sitten minun hangaroundikseni mutta aika harmittomasti sekin hoitui. Kotimaisista vieraista lempparini olivat ehdottomasti Homer ja Marge, joilla on kahdeksan lasta. Pariskunta oli siis about mun ikäinen kuitenkin. Herra antaa. Ulkolaisten (eli käytännössä brittien) legendaarisin oli entinen oopperalaulaja, diivan elkeet oli tallella. Häntä riepoi se, ettei laivalla soitettu Sibeliusta. No, trubaduuri kyllä soitti Finlandia-hymnin meidän pyynnöstä mutta tämä mamma oli silloin jossain muualla kuin baarissa.

Jussarö oli mitä oli, Tammisaari ihan jees (siellä nyt on käyty ennenkin), Jurmo oli aika hieno omanlaisensa paikka, mutta sydämeni menetin kyllä Utölle. Utön asukasmäärä on nelisenkymmentä, mutta illalla majakan valoa katsomaan mennessä onnistuin laskemaan 50 katuvaloa. Ja saaren toisella reunalla olisi ollut vielä muutama lisää. Aika kiva, että jokaisella on oma katuvalo ja vielä vieraillekin muutama lyhty. Siellä oli muuten ihan hullusti rupikonnia. Ja kukaan ei taatusti usko, että minä, joka vietän vuodenvaihteenkin sisällä baarissa enkä missään ulkona raketteja katselemassa, lähdin kesken iltaa viehättävästä Kompassibaarista ulos katsomaan majakan valoa. Tuli tämä todettua kyllä lankongillakin ääneen, ja söpöjen kansipoikien ja mukavan tarjoilijatytön ilmeestä näkyi, että olivat ilmeisesti tämän jo ymmärtäneetkin.

Pääsin oikein komentosillallekin. Olisi kiva olla kapteeni. Tuolla reissulla tajusin senkin, että mistään opiskeluista ei ole tullut mitään. Eikä varmaan tule. Eli on ihan turha olla opiskelevinaan. Se kibbutsi alkaa vaikuttaa aina vaan paremmalta idealta. Kokiksi voisi kyllä lukea myös.

Nyt sitten epätavallisesti muutama kuvajainen matkalta, olihan Kyllikin hautakin täällä näytillä. Säästän teidät laajemmilta kirkkojen ja kotiseutumuseoiden kuvauksilta kun niitä riitti. Etenkin kirkkoja/kappeleita. Ne oli kyllä ihan hienoja mutta kesän kiintiö tuli kyllä täyteen.

Tässä näkymä hytin ikkunasta.
Jalat oli siis pinnan alla ja pää päällä.
Taustalla Mairen Knipan.

Seuraava foto on Jurmosta kuten viimeinenkin.
Tässä näkyy myös meidän Kristina Brahe.

Ja tässä lähestymme Jurmon kappelia.

Huh, mikä viikko

On ihan Anneli Sundberg -olo. Hassua olla lomalla. Olla tekemättä mitään. Olla vapaa rutiinien kahleista. Odottaa vaan sunnuntaiaamua. Laiva lähtee.

Sunnuntaina ja maanantaina tuli otettua perseet olalle. Sen jälkeen en ole halunnut käydä missään. Eilen kyllä vähän, kun oli sovittu ja vaadittu.

Tiistai oli aivan karmea krapulapäivä. Siis ihan hirveä. Keskiviikkokin alkoi heikossa olossa, mutta sain kuitenkin käytyä poliisiasemalla ja kirjastossa ja kuvaamossa ja kaikkialla hoitamassa kadonneiden henkilöllisyyksien metsästystä. Haettiin vielä Puukeskuksesta Henkalle uusi ovi. Corolla on niin roomy. Torstaina oli auton huoltopäivä, kävin kaksi kertaa Ostenden Toyotalla. Illalla grillattiin Jussin luona. Oli hyvää. Ja riittävästi. Juomana trooppinen nektari. Todella outoa. OK, tunnustan ne pari senttiä punkkua, että sai pihville maun ja yhteisen kilistyksen.

Simo Silmua siteeraten "mä putoan, mä vajoan". Juon varmaan siellä laivan tanssibaarissa joka päivä cokista auringonnousuun. Ehkä pitää ottaa pari olutta kyllä. Onneksi työt alkaa parin viikon päästä ja pääsee töihin ja voi alkaa käydä iltaisin ulkona kun tulee rytmi. Se oli sitten Petelius kun veisasi "Oi, miten kauniita kesäpäivä vihaan". Kertoo mun elämästä vähänköhänkö.

Tällainen huolettomuus ei ole hyvästä. Eikä mun käänteinen käyttäytyminen. Normaalit ihmisethän on lomalla ihan tillin tallin. Ja työaikana juo vaan saunakaljat. Nuori kapinallinen. Sekin on jännä, miten pitkään sängyssä voi olla nousematta. Ja miten hyvin nukuttaa, vaikka olisi jo nukkunut ties kuinka monta tuntia yli minkään suoritusten.

En ehkä kuole vielä tällä laivareissulla kun ei ole kuolemalle ainakaan niitä univelkoja kuitattavaksi. Eikä sitä hautajaiskaavaakaan ole kirjoitettu. Sen tulin eilen kyllä onneksi teroittaneeni todistajien läsnäollessa monelle ihmiselle, että testamentti löytyy olkkarin pöydältä...

On, on, kesä ja yö

Pois, pois, on arki ja työ. Eli nyt on loma. Ehkä vedän kännit. Ehkä vaan vähän nautiskelen.

Olen landella Kokkolassa. Sokos-Hotelli Kaarle on ihan jees maakuntahotelli. Viime työ-yön Scandic Oulu oli hyvä. Siis se ei ollut mikään luxus, mutta se oli tasaisen laadukas. Huoneen juomalasit oli lääpityn näköiset, mutta sen tulin sitten myös kertoneeksi rouva hotellipäällikölle kun hän pyysi palautetta.

Siellä lököillessä katsoin jopa telkkaria. Siinä yhdessä Alaska-sarjassa todettiin jostain ihmisestä, että se on dead-aloner. Sopii muhunkin. I'm a dead-aloner.

Täällä kahden yön viipymisessä on tarjolla viihdettäkin. En tullut tänne millään erikoismielellä, vaan korkeintaan piipahtamaan Merimieskirkkopäivillä. No, Merimieskirkon opasteilla tänne keskustaan päädyinkin. Kummiskin nämä KPO:n tädit ja sedät on järjestänyt mulle ohjelmaa illoiksikin. Tänään on Laura (Voutilainen siis) ja huomenna Jani Wickholm. Et oonko vähän addicted. Tosin Sillanpää ois ollut parempi. Mutta sen keikalle on ne liput. Sille jollekin tärkeälle ihmiselle se toinen.

Olo on osittain sellainen, että puhelin tekisi mieli paiskata seinään tai ainakin panna kiinni mutta toistaalta taas niin maailmoja syleilevä että haluan olla kaikkien hyvä ystävä. Yksi shokkikin tuli päivällä kun vanha tuttu soitti ja lässytti kun en ole pitänyt yhteyttä. Tai oikeastaan en edes ole ottanut yhteyttä vaikka hän onkin tahtonut. Tuli vaan sellainen ei-helvetti-olo. Mikä velvollisuus minulla on soittaa yhtään kenellekään.

Sama immeinen tiesi kertoa, että jazzeilla ohi kävellyt entinen suuri idolini olisi halunnut jutella mun kanssa ja oli pahoillaan kun ei ehtinyt. Että hei haloo ja ei helvetti, ihan oikeesti oishan mulle voinut puhua, ja vaikka ihan keskustella. Mitäs meidän isoilla herroilla seurueesta olisi väliä ollut, joutaahan nuo odottaa. Eipä ole toisaalta häntä minun elämäni hirveästi kiinnostanut. Ei auta katkeruus, pelko nostaa, maasta murtuneen.

Ehkä nämä kaipuut eli kulttuurituotantoa ja maisemantutkimusta lainaten nostalgiat merkitsevät jotain. Merkitsevät ehkä lähinnä ja eniten sitä, että minä olen vanha. Ja että Riina on vanha. Ja että Altti on vanha.

Nyt aloitan myös parin päivän nettikatkon jos en jaksa hilautua Heseen koneen kanssa, eli siunattua viikonloppua siskot ja veljet. Ja muistakaa, että olemme kanssasi elämän merellä.

Terkkuja Oulusta

Täällä on hassua. Scandicin fengshui on parempi kuin Holiday Inn'in. Imho. Sain ammeen kun olin älynnyt haluta. Mitään ei saa jos ei halua eikä pyydä. Työpäiväkin meni ihan jees, toivottavasti huomenna samaan malliin...

Tilapäiset mielenhäiriöt jatkuu. Heräsin tuntia aikaisemmin aamulla kuin oli tarkoitus, ja olinkin täällä jo puolitoista tuntia etuajassa. Hulluhan tänne edes ajaa Helsingistä mutta vielä hullumpi ajaa niin aikaisin. Eipä ollut isoja ruuhkia... Pomo oli ehtinyt viestitellä päivä aikana pikku työjutun, joka tuli vielä hoidettuakin. Loman alku on epätodellista.

Siitä on iät ja ajat kun olen oikeasti ollut lomalla. Vuosi sitten keväällä ennen työpaikanvaihdosta oli irtisanomisaika muka lomaa. Silloinkin oli se mukava iltaduuni. Eli olin koko ajan passissa Tsadissa. Jo tuo huomenna illalla alkava Kokkola tuntuu lomalta. Ihan kuin se Vaasa tuossa keväällä. Ja tuolla on vielä Merimieskirkkopäivät. Se käy varmaankin harjoituksesta sitä Kristina Brahen Saaristomeri-reissua varten. Seuramatkatunnelmaa omatoimimatkalla. Tai jotain.

Tea for two

It takes two to tango! Mulle pidettiin saarna käyttäytymisestä. Vielä pata-kattilaa-soimaa-meiningillä, eli hyvä ystäväni noin mervitapolanykänen-kunnossa oli huolissaan minun elintavoistani. Upposi kuitenkin otolliseen maaperään, kun eilen lentokoneiden katselun jälkeen nautin Forsmanin maittavaa teetä nojatuolissa TV:n ääressä. Eikä mitään pussiteetä vaan niitä käsin solmittuja teekukkia. Tyyli on köyhän perusoikeus.

Olen todennut tämän "tyyli on köyhän perusoikeus" lausahduksen viimeaikoina aika monta kertaa. Se saa aina ihmisten ilmeet näkemisen arvoiseksi. Tiedän, että köyhempiäkin ihmisiä on, mutta enhän minä rikaskaan ole. Tyyli taas on kantajansa näköistä, se se ihmetyksen aihe varmaan onkin. Ja kauneus on katsojan silmässä. Plääh.

Elämään tuo ilmeisesti sen ainoan valopilkun se, että kaikki eivät hallitse tietokoneen käyttöä saati sitten vaivaudu ottamaan muuta kautta selvää asioista. Tämä joka mummon pikku-assari voi sitten googlettaa tietoja sitä tarvitseville. Vaikka tässä ei taka-ajatuksia olekaan, niin jospa ahkeruus ja avuliaisuus palkittaisiin. Edes jollakin tavalla.

Asuntomessut 2007

Minä ja Jussi asuntomessuilla. Mahtoi olla näky, voisi joku kuvitella, mutta eipäs ollut. Kerrankin oltiin coolisti ja ihan selvin päinkin jopa. Ei ollut ehkä meille mitään mut tulipahan kierrettyä ainakin melkein kaikki kohteet. Siis ainakin kaikki valkoiset.

Viikko on ollut muuten kyllä aika vaiherikas. Fiksu oman työn organisoija kävi maanantaina Imatralla ja perjantaina Joutsenossa. Laiskempi olisi ehkä yhdistänyt nämä piipahdusluonteiset visiitit samalle päivälle. Kokonaisuutena ei tullut juhlittua liikaa mutta yhdellä kertaa kyllä. Lompsa on hävinnyt keskiviikkona kotimatkalla, ei mitään käsitystä milloin ja minne. No, ehkä ratikkaan, ehkä taksiin, ehkä pihalle, ehkä jonnekin muualle. Löytyy jos löytyy, mutta sainpahan tutustua korttien kuoletusrumbaan. Nuo pankki- ja luottokortit meni ihan mallikkaasti, mutta ajokortti ja opiskelijakortti on hankalat. Nyt vielä tällä iällä, kun kuvat on ollut nuoria ja nyt tuleekin tilalle kalkkeutunut. Voivoi...

Loma alkaa viikon päästä. Täysin normaaleja työpäiviä on vain kolme, torstai ja perjantai menee Oulussa uutta palvelupäällikköä perehdyttäessä. Siitä hurautan sitten Kokkolaan merimieskirkkopäiville, että loma ei lähde liian räväkästi käyntiin. Eikä mummoristeilyynkään ole enää kuin muutama viikko. Alkaa melkein jännittää. Kokkolan jälkeen on onneksi se arkiviikko aika hoitaa vaikka noiden kadonneiden paperien uusimisia.

Tampere 10

Ei saa mennä ulos. En mene ulos. Huomenna pitää olla jo klo 7 lentokentän kubeessa. Tänään piti olla klo 7 ratissa, mutta olin silti karaokessa puoli kahteen. Tosin kerrankin muistan kaiken. Eli otin vain pari olutta. Toissaillasta ei muista kukaan mitään. Silmälasien sanka oli kyllä irtikatkipoikki maanantaiaamuna. Onneksi Instrun tädit uskoi, että se oli valmistusvika. Olisi kyllä ollut vakuutuskin, mutta siitä olisi pitänyt joku euro sitten maksaakin.

Hassua miten alkometrimainos saa aikaan sellaisen ostaostaosta-tunteen. Tosin en ehkä osta. Vaikka ehkä pitäisi. En ehkä halua tietää, mikä on oikea tilanne silloin, kun tulee tunne, että nyt en ehkä ole enää kännissä. Hmmph. Kävin Imatralla. Hassua, että tehdasyhdyskuntailmiöt saavat aina outoja tunteita aikaan. Miksen voi olla metsänhoitaja juhlaillallisilla pikku pirtin juhlasalissa, tai vaikkapa ihan tehtaanjohtajana. Höh.

Niin. Tänään oli aktiivinen päivä. Olin jo yhdeksältä Tampereella. Ja yhdeltä taas Helsingissä. Ja työtä tuli tehtyä. Ihanaa, että ihmiset palautuvat lomilta ja on taas vähän jotain tekemisen tynkää. Vielä ihanampaa on ehkä se, että oma loma on vielä edessä. Odotan.

Teen ehkä myös parannuksen. Mieli on sen jo tehnyt. Ruumiin pitäisi vielä päästä mukaan samaan poimuun ja värähtelyyn. Kaikki, mikä ei ole sallittua, on kiellettyä. Ehkä jotain vähemmän ehdotonta silti. Mutta tämäkin on hyvä.

Englantilainen potilas

Pari viikkoa sitten olin jo könyämässä Makuuniin tai Ärrälle tai vaikka Stockan alekoreille löytääkseni Englantilasen potilaan. Mutta se tulikin meille. Onneksi en ehtinyt. Ja onneksi olin erittäin hyvien ja hirveiden ystävien ansiosta kotona. Hohhoi.

Enlantilainen potilas on melkein kuin biisi. Se kertoo mun elämästä. Melkein kaikki biisit kertoo mun elämästä mutta aika harva leffa. Ehkä eniten "Rakkaudella, Maire". Mutta tämä todella teki sitä. Kaikki rakastavat kaikkia, kukaan ei rakasta ketään ja kaikki ovat toisilleen mustasukkaisia. Kukaan ei tee mitään kenenkään puolesta, mutta kaikki tekevät kuitenkin kaiken kaikkien puolesta. Ihan kuin normaalia elämää. Ainakin mun.

Tänään vähän kyseltiin mun menojani. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti ollut kiinnostunut. Ehkä en jaxa enää nähdä vaivaa mistään. Pidän vaan huolen omista asioistani. Se yksikin kilautteli mitä kilautteli. On se ihanaa, että on niitä kokeneita intellektuelleja fiksuja ihmisiä, jotka tietää aina, mitä kaikkea väärää ja ylipäänsä väärin me nuoret tyhmät ihmiset teemme. Se onkin ainoa hetki, kun titueerataan mitenkään nuoruuteen liittyväksi ja toisaalta ainoa hetki, kun mun tekee mieli toivottaa joku helvettiin normaalioloissa. Eihän se sinne tulisi, näkisi mut vaan liekehtimässä.

I believe

Minut muistetaan. Yksi kaveri oli onnellisena treffeillä, ja treffikumppani oli vaan muistellut minun luontaista töksäyttelevää suoruuttani. Mahtaa olla mieltä ylentävää sitten palata sellaisesta tapaamisesta yksin kotiin.

Rakkaudentunnustuksia on tullut tässä enemmänkin. Kannattaa siis hakeutua selvin päin hieman humaltuneiden ihmisten joukkoon. On se oikeasti kyllä ihan kiva saada itsetunnolle vahvistusta edes epätoivoisissa tilanteissa ja epätoivoisilla tavoilla. Vähän kuin risukasateoria.

Nyt kun on perjantai-ilta, niin täällä sitä istutaan kotona selvin päin. Jos huomenna olisi arki, hilluisin varmaan lärvätsaloissa jossain mannermaisessa yökerhossa tai kodikkaasti humppakaraokessa. Mutta kun ei.

Työpäivä oli hassu. Menin, olin, tulin. Ilmeisesti kenelläkään ei ole juuri mitään töitä nyt. Sain sentään haarukoitua omaa hinnoitteluani jos vaikka jotain henkilöstömuutoksia olisi tulossa. Ja niitähän on. Oli aika hurjaa kun iso johtaja tuli puhelemaan niitä näitä ja toivottelemaan hyvää lomaa. Siinä sitten vaan totesin, että katsotaan sitten syyskuun alussa. Ehkä eniten jännitän juuri sitä, tuleeko kesken lomaa puhelu töistä vai ei. Toisaalta ja toisaalta.

Tässäkin asioita kelaillessa ja liikaa tietämään tulleena vaan mietityttää, miten ihmeellistä ketjureaktioiden ja eri asioiden vaikutusten toisiinsa liittyminen on. Jos puuttuu kaksi esimiestä, niin millaiset rekrytoinnit tehdäänkään sitten verrattuna siihen, että puuttuisi vain yksi. Eipä ole minun ongelmani mutta toivotaan parasta.

Lomasuunnitelmiin tuli täsmennystä myös tänään. Tai oikeammin sekaannusta. Yksi hyvä ystäväinen on samat kolme viikkoa kesäleskenä kuin minä lomalla. Ja siellä on vielä se viimeinen viikko myös täysin vapaata. Ollaan kyllä varmaan vähän Thelma ja Louise tai ainakin Patsy ja Edina. Varo, Helsinki, varo Suomi. Varokaa risteilijät!

Paras naarata sielunsa suosta

Viisainta nöyrtyä, viisaampi juosta. Pori Jazz. Joka vuosi. Ja ei koskaan enää, aina silti. Nyt olin pitkästä aikaa töissä taas. Piti olla töissä ihan muissa merkeissä, mutta päädyinkin tarjoilijaksi. Ja täydestä meni. Oikea työpaikka on siis selvästi tullut valittua.

Tämä ammatinvalintatesti oli hyvä tehdä tässä vaiheessa, headhunttausta on ollut ilmassa. Pomo on siis kaiketi lähdössä ja tahtoisi ihme ja kumma meitsin mukaan. Mutta jos nyt saa valita niin mieluummin tarjoilija kuin siivooja aina. Sitä ei voi tietenkään kertoa kellekään. Joudun siis itseni kanssa ristiriitaan. Lisää lixaa vai helppo elämä? Toisaalta lisää lixaa on helppo elämä. Toisaalta nyt on. Aargh.

Se on hassua psykologista testiä, miten ihmiset suhtautuu ennakkoluulojen vallassa erilailla kuin jos mitään infoa ei ole paljastettu. Ja miten minun kokemukseni kumpuavat minusta. Tai jotain. Olin leikkimässä baarimikkoa yhden lähiöbaarikassan kanssa. Se ihmetteli, mitä juttelen asiakkaille. Ehkä jossain Korsossa on sitten tiskillä erilaista asiakassuhteen hoitoa kuin Strindbergillä tai Herculeksessa.

Toisin päin oli myös muutaman silmänhieraisun vuoro kun nämä Hercules-naamat eivät kai oikein osanneet odottaa tätä naamaa saapuvaksi tarkastuskäynneille isojen johtajien kanssa. No, niin vaan kävi... Taisi tosin iso johtajakin hieman ihmetellä kun eri alan ihminen tunsi kaiken maailman extraajat nimeltä.

Mitä itse jazzeihin tulee, niin täytyy sanoa, että Paul Anka oli positiivinen yllätys. Olin ehkä aika hohhoijjaa-mielellä liikkeellä, ja esitys sai karvat pystyyn. Ääni ei ihan helissyt entiseen malliin mutta Las Vegas taitaa käydä kuntokoulusta. Luku sinänsä oli sitten perjantain Sly and The Family Stone olikin sitten toinen ääripää. Miten kukaan voi sammua parin biisin jälkeen ihan tosta vaan?!

Ensi vuonna voisi olla sitten uusia haasteita ja uusia tuulia. Toivottavasti samoja kokkeja. Ja syksyllä on pippalot luvassa, katsotaan moniko tulee nykimään hihasta.

Tänään ei ole krapulaa

Juhannuksen juhlinta on ollut jälkimaininkeista. Helsinki juhannuksena näytti jälleen omia puoliaan. Ei paljoa tuttuja, ainoastaan juhannuspäivän iltaolut Leena-rouvan kanssa typötyhjässä Marskissa. Aika eksoottista. Jopa ilolintu Marskin edestä näytti pitävän vapaapäivää.

Sunnuntaina oli nimpparimiitti melkein kaiman kanssa. Kun jäin hetkeksi yksin kuohari- ja sittemmin ihan shamppispullon kanssa, tuli viereisestä pöydästä kummasti kyselyitä juhlan aiheesta. Vaatimattomuus kaunistaa, eli ilmoitin vaan et muuten vaan nautiskellaan. "Paljon onnea vaan" sisältäen "paljon onnea sinä" pätkän raikasi sitten heti. Onneksi en tunne ketään. Valitettavasti tunsin kuitenkin viiveellä. Laulaja oli Marko Björs. Herralla oli sellainen pieni vatsa, että totesin oman painontarkkailuni menevän ihan hyvin, eli ei enää paineita...

Mummoristeily on nyt varattu. Helsinki - Jussarö - Tammisaari - Jurmo - Utö - Kökar - Nauvo - Helsinki -reissu muodostunee ikimuistoiseksi. Onpa varmaan laiva lastattu "saman henkisillä" ihmisillä... Taitaa olla meikäläisen kokemuspiirin alueelta haettuna lähinnä sama kuin neljä vuorokautta Stockan vinkkelissä.

Johdatus tutkimukseen

Teologia. Se on hieno asia. Vähän kuin ekumenia.

Loma meni hyvin. Pohjanmaalla tuli sellainen stranger-olo. Kukaan ei tunne. Ja riski törmätä tuttuihin on Seinäjoella pienempi kuin vaikka Lontoossa tai siellä Hampurissa. Todistettavasti on siellä käyty, ihan Isojokea myöten. Tuossa vierellä nököttää Kyllikki Saaren suohauta. Se oli järisyttävää.

Kesä on nyt sitten ihan selvästi tullut. Lomalla satoi vettä ja nyt sataa vettä. Toivottavasti sitten elokuussa loppulomalla ei sadakaan :) . Työkin tuntuu ihan erilaiselta, välillä kuuluu jopa positiivista palautetta ja hymyt on herkässä. Vaikka joillain ei tunnu olevan asiat ihan yhtä hyvin. Huomasin kyllä, että jatkuvat "henkilöstöuutiset" eli lähtöilmoitukset saa aikaan pientä itsekkyyttä, taikka oikeastaan itsetunnon nousua. Ja se on kyllä vaan hyvä asia. Ei kannata stressata eikä raataa liikaa, asioilla on tapana järjestyä.

Huomenna on sitten helluntai. Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. Eli ei. Ja väkeä on kuin helluntaiepistolassa. Pitää varmaan mennä katsastamaan. Omassa kirkossa on konfirmaatio, eli siellä ei ehkä saa oikeaa käsitystä, mutta onhan sitä muitakin kirkkoja Stadissa. Tuomiokirkko ois ehkä cool mutta Vuosaarikin voisi mennä vähän extremenä.

Loma

Millainen ihminen menee lomalla Isojoelle. Ihan oikeasti.

Tällainen.

Kyllikki Saari. Siinä se sitten on. Että tämä olisi hyväksyttävämpää, pitää reissuun kytkeä hotelliyö Seinäjoella. En kyllä tiedä, kumpi on ajatuksena kauheampi. Ehkä suohauta ja oikea hauta ja Lakeuden risti ovat näkemisen arvoisia. Ehkä olisi yhtä hullua mennä Pariisiin Jim Morrisonin perässä. Pitää selvitellä vielä lisää nähtävyyksiä seudulta...

Huono ihminen ei sitten katsonut edes Euroviisuja. Nuorehko, suomalainen, normaali. Ja kotona kun se tuli. Ei ehkä saa anteeksi ihan helpolla. No, nyt sentään lätkäfinaali auki telkkarissa mutta aika pahaltahan tuo näyttää. Mihin tämä maailma on menossa.

Niin kaunis on maa

...niin korkea taivas. Otin vähän tuntumaa maahan. Sain mopon myytyä tiistaina ja sitähän piti juhlia. Kotimatkaan tuli sitten taas mutka jonnekin huitsinnevadaan ja pirssiä odotellessa kynsin ojanpohjaa. Hohhoijaa. Rillit meni ihan päreiksi ja naama oli aamulla pahemman kerran turpiinsaaneen näköinen. Asiakasjuttu heti aamusta meni vielä tyylillä, mutta sitten onneksi älysin kinuta loppupäivän vapaaksi. Oli kyllä työkavereilla taas ihmettelemistä loppuviikosta. No, nyt on ruvet revitty ja naama on suunnilleen normaalin näköinen. Oikea käsi on kyllä hiukan toimintakyvytön, se lihvaantui pahemman kerran siinä rytäkässä.

Jos tämä kipu ei ala loppua vähitellen, niin pitänee kaikkien ihmisten ohjeiden mukaan mennä kohti röntgeniä. Ehkä vapun jälkeen viimeistään. Tyhmä pää mulla. Nyt onneksi on tiedossa vaan tylsää kotivappua eikä mitään hurlumheitä, rakkaat ystävä menee maailmalla ja oon ihan yksin näillä leveysasteilla. Aattona suuntaan kyllä ihastelemaan Marianne Faithfulia. Sieltä sitten pitäisi koittaa könytä suorinta tietä kotiin.

Viikon ajan pitää olla muutenkin kieli keskellä suuta. Ensi viikonloppuna on se suuri hetki. Minä ja koulutus. Viime vuoden taksikurssi kyllä kalpenee merimieskirkkotyön peruskurssille mennen ja tullen. Saas nähdä, missä mielentilassa olen sunnuntaina 6.5. iltapäivällä :)

Uusi elämä vol 2.0beta

Jälleen yksi päivä lähempänä kuolemaa. Tai kauempana. Täällä on päällä jonkin sortin metamorfoosi. Mikään ei tunnu milltään mutta silti kaikki on tärkeää ja jotain on selvästi tapahtumassa. Aivan kuin tässä olisi joku tarkoitus ja suunnan muutos voisi johtaa johonkin. Ehkä.

Viimeinen oppimispäiväkirja etiikkakurssista meni sitten eteenpäin. Tätä vastenmielisyyden määrää tiettyjä rutiineja kohtaan en ymmärrä. Sen päiväkirjan kirjoittamiseen meni about vartti, mutta kirjoittamisen välttämiseen tuntikausia. Oli lisäksi porukkaa maalta kaupungissa ja tuli hilluttua seurana kaupungilla koko viikonloppu. Kaikki on siis tekemättä. Elin kuitenkin jotakuinkin säädyllisesti ja sain siinä sivussa paljon selvyyttä historiallisiin juttuihin. Eli kiitos vaan sille jollekin porraspelastajalle parin viikon taakse. Oi aikoja.

Kevään ja kesän lomailun suunnittelu on muuten käynnissä. Bukarestiin tuli yhdeltä kaverilta jo täystyrmäys mutta silti se houkuttaa. Ja kaiken kukkuraksi aivoissa kiertää koko ajan Hampuri ja toukokuu kiehtovana yhdistelmänä. Minä ja kirsikankukat...

Elämän kevät

Ei voi olla tällaista. Ihan oikeasti. Perjantaina meni sitten kurkusta alas 120 egellä nesteitä. Ja henkilökunnatkin sai tippiä. Menipä viikonloppu sitten niin kankkulan kaivoon kun vaan voi.

Tänään olin huuhaamessuilla. Ihan hassua. Siellä oli vielä yksi tuttukin. Kukkaterapiaa. Ja avaraa maailmaa. En tiedä mitä pitää mistäkin ajatella. Se oli ihan hauska jatkumo tälle viikonlopulle.

Perjantaina oli kehityskeskustelukin. Se jopa meni ihan kohtuuhyvin. Mut ehkä pitää panostaa tähän yksityispuoleen vielä :).

Genetics and ethics

Tuskailen täällä eettisen ja vastuullisen metsäjunttailun parissa. Elämäni uusi lehti on kääntynyt siis ihan liian hyvin. Aloin jo kirjoitella esseevastausta mutta päädyinkin sitten tänne näpyttelemään olemattomia. Puolitoista viikkoa jo kuivilla. Siis ei kantakahvilaa. Eikä väärillä nimillä esiintyviä daameja. Miksi, oi miksi, minulla on aivot. Ja korvat. Ja miksi joku on niin läpinäkyvä, että käyttää *meidän* kahvilassa käteistä... Oh-hoi...

Sain Ta ttimieheltä hauskan vastauksen, kun totesin ehkä rakkaimpieni jo kaipaavan minua ja vaikka epäilevän minun kuolleen. Numerokin on salainen, niin ei löydy 118:sta. Ei edes työversiota. Villi veikkaus, että se ainut ystävä alkaa vähitellen jo soitella sinne ja kysellä. Toisaalta matseista voi tulla jo oikeaa tietoa kohtalosta jos sattuu ne oikeat perheenjäsenet olla paikalla katsomossa. Niin, se Tattis totesi tähän kannustavasti, että Kypsän Iän Kerhosta varmaan tapahtuu ihan luontaista poistumaa. Mutta alkaako meidän kerhohuoneemme tyhjeneminen todella minusta? Luontaisesti? Jonkun mielestä ehkä toisin päin, tässä on se reliikki, joka istuu sohvalla vielä 50 vuoden päästä.

Oi, tätä filosofiaa. Ja poistumaa. Maailma pysähtyi kyllä lauantai-iltanakin kun Paul Zorn koki luontaisen poistuman. Nyt en tiedä, mitä käy dekkarielämälle. TV ei ole enää mitään ilman Tutkijaa. Kripo Hamburg ja Der Ermittler pysyvät sydämessä ü.

Mutta joo. Nyt etiikkaan. Ja sitten ehkä vaalisivuille, vaikka yksi fiksu ehdokas on jo löytynyt vaalikoneesta (joka vielä vastasi fiksusti avoimilla teksteilläkin).

Muistoja, muistoja vain

Miks se on kauheaa jos Kirka on kuollut? Kirka oli kuitenkin jo ihmisen ikäinen. Ei sillä, että olisin sitä jotenkin odottanut, mutta en voi ymmärtää tätä hirveää vouhotusta. Ei Kirka nyt sentään Diana ollut. Leijat ja Surun pyyhit silmistäni on siis jotain niiiin kaukaista. Muistoja, muistaja vain kyllä uppos, mutta sepä onkin oikeasti sydäntenmurskaaja Blackin Wonderful life. Ohhoh.

Olen sitten ottanut muutenkin uuden elämän. Huomenna tulee täyteen viikko ilman kantakahviota. Ja huomenna tulee myös viikko siitä, kun olin töissä sellaisessa kunnossa, jossa nyt ei yleensä pitäisi olla. Oi aikoja, oi tapoja. Ja oi muistoja. No need to runand hide, it's a woderful, wonderful life. Saas nähdä, mitä keskustellaan esimiehen kanssa kahden kun on sen aika. Toivottavasti jotain ihan muuta... Tämä uusi elämä kyllä voi nyt toimiakin.

Sain viime perjantaina hieman mielenkiintoista palautetta yhdeltä prätkätutulta. Se oli puolisonsa kanssa ollut huolestunut mun elintavoistani! Ihan oikeasti, pata kattilaa soimaa mut pisti vähän ajattelemaan silti. No, nyt sitten ollaan kotona turvassa ja antaa rakkaimpien elää omaa elämäänsä. Eipä ole oikeastaan ollut edes ikävä. Taisi olla sattuneesta syystä se viimenäkeminen liian traumaattinen. Kun kahvilan muu asiakaskunta muuttuu hostileksi niin osaan kai minäkin muuttaa kahvilaa. Eli kävellä korttelin päähän ja aloittaa nousun katutasosta ylöspäin.

Ikuinen aihe jatkuu edelleen. Muutos on pysyvää. Ajattelin pyrkiä ihan uudelle alalle monimuotokoulutukseen. Tai ei nyt uudelle, vaan työnantajan toimialaan hyvin sopivaan, mutta kuitenkin itselle ihan uuteen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta voipi olla se oikea ala vihdoin. Siis HoReCaa, mutta silleen bisnes-orientoituneesti. Saa nähdä, toteutuuko sitten neljän vuoden päästä unelma tuppukylän sektibaarista (josta ehkä saa myös keppanaa). Oi, se se vasta olisi elämää. Ja tietysti se à la carte kuuluu myös asiaan! Tämän tasokkaan paikan sijaintia ja nimeä en vielä paljasta, mutta harkinnassa on ü. En vaan löytänyt sitä unelmieni tonttia enää äskettäin netistä mutta niiden vaihtoehtoisten eli valmiiden huoneistojen hinnat oli kyllä laskeneet. Että... Ehkä ei pidä mennä asioiden edelle.