Ei kenenkään maa

Ostin uuden Juha Seppälän. Pääsin vasta alkuun kun unkarin kurssi ja ravintolalahjakortin törsäys täyttivät illan, mutta voipa olla niin, että huomenna tuo on jo luettu. Vaikka on kyllä normaalia Seppälää massiivisempi paketti.

Hauskaa, kun tuohon pääsee sisään. Itse asiassa ihan eri kirjoittajien hahmojen sisään. Tai ehkä sitten Seppälän sisään. Se on kyllä ajatuksena aika huolestuttavaa... Toisaalta se taas on lohdullista. Meillä on ollut sama äidinkielenopettaja, joka ei tykännyt Seppälästä sen kummemmin kun minustakaan. Enpä tiedä, mitä toinen sai ylppäriaineesta, mutta mun molemmat papruthan lähti L:nä kun toinen ope sattui lukemaan aakkosten loppupään.

En oo kyllä tappanut ketään. Vielä. Enkä tiedä mitään elämästä. Mutta terveisiä vaan Poriin Kiimaiselle kalkkunalle ja mukavammille ihmisille. Ja lukeminen kannattaa aina.

Nostalgiaa

Kingston wallin Stüldt håjt soi. Mulla on tosi outo olo sen takia. Kuolemaa. Kapinaa. Kaikkea. Nuoruutta. History of mankind. So last millennium.

Huomenna on työreissu Turkuun ja mikään ei nyt kyllä oikeesti huvita yhtään, ei ollenkaan. Sain sentään päivällisseuravarauksen sovittua. Sekin menee kyllä niin pitkälle, että taisi seuralainen kuvitella jotain mun olotilastani. Oon kyllä ollutkin jossain ihme olotilassa. Euforia uhkaa.

Töissä myyntipäällikkö oli käynyt mun entisessä kantapaikassa. Kaikki katsoi vähän hitaasti kun tiesin taas liikaa kilpailijafirman toimintatavoista ja tarjoomasta. Onneksi tajusin henkilöstövaiheessa panna suun suppuun...

Eilispäiväkin on tän hassun olotilan syynä omalta osaltaan. Aloitin nimittäin unkarin opinnot, ja täytyy sanoa opiskelijoiden stereotypian olevan uskomaton. No, tuli sinne sitten se nahkatakki-rebell ja olihan se yksi lapsia pelottavan näköinen kundi mutta voi elämä mikä hiirilauma siellä oli. Tällainen tylsä ihminen tunsi itsensä ihan joukkoon kuulumattomaksi.