Näinkö aina mulle täällä käykäykäy...
Mulla on nyt toinen päivä ilman kuukausikorttia. Terkkuja vaan Turusta. Osasin mennä lounasravintolaan lounasaikaan yllätystapaamiselle ja sain kuin sainkin ilmaisen lounaan. Ja aion käyttää tätä taktiikkaa jatkossa - oon itse asiassa varmaan aika haka siinä! But there's no such thing as a free lunch.
Hollannin tunnin jälkeen kävin sit ihan yhdellä kantisbaarissa ja kotimatkalla se iski. Rakkauden hinta on nimensä veroinen. En sit ollut muistanut leimata matkakorttia tietenkään, eihän illalla oo tarkastajia. Paitsi tänään. Ja about 2 vartijaa per tarkastaja lisäks. Et 66 egee + lippu. Paskanhailee mut silti jaksaa vituttaa. Ja pasuunansoittajaukko (vittu panisinko) mulkoili loppumatkan niinku oisin joku sosiaalipummi.
Ehkä teen Leenat ja alan aina ottamaan taksin kotiin Vintiltä. Jos kerran viikossa käy niin kuukauden taksit = 1 tarkastusmaksu. Hmmph. Toisaalta vois vetää vaan kalsarikännejä. Mut hullukshan täällä tulis. Ehkä pidän ainakin 3 iltaa vapaata baarista. Niin tulee tuo maksu tienattua. Kun aina se pari kymppiä sinne menee.
Uusissa töissä on muuten sit kyllä ollut ihan sikahienoa. Tai mistäs sen tietää. Mut ehkä enemmän mun juttu kuitenkin. Kerrankin saa olla monipuolinen. Kukaan ei vielä ole sanonut, että Sinä Tuskin Olet Ensimmäinen Ihminen, Joka Tämän Hoitaa. Niinkuin ennen. Et jos joku vielä sanoo, et kaikki paikat on samanlaisia niin voin sanoa kyl et paskan palat.
Meillä on siellä se hauska kodikas lounasravintola, jossa en aikaisemmin kauheasti ole käynyt, itse asiassa en kertaakaan. Nyt on tosi kivaa, kun ne, joiden nimet muistaa, on vanhoja työkavereita, ja ne, joiden nimiä ei jaksa vielä muistaa, on uusia työkavereita. Aika sairas kuvio oikeesti...
Suuri ero vanhan ja uuden elämän välillä on tulosyksiköt tms. Ennen oli minä ja meidän väki, sitten ne muut. Nyt on ihan selvästi yksi porukka, jossa on vaan pientä onnistumisen iloa muiden puolesta ja toivoa, että "meidän omalla porukalla" kävisi yhtä hyvä tuuri. Ihan niinkuin sisäisen tarkastuksen kanssa käytävällä... Kuka ikinä senkin ajan muistaa. Mä ainakin. Ja se yks lakimies, joka vieläkin aina kaupungilla moikkaa.
Meen sit viikonloppuna Poriin. Kiva kun siellä ei oo ketään. Vaikka äiti on mankunut, että tule käymään. Nyt kun meen, niin se on Hampurissa. Ja se vaivainen veli myös. Et kiva kun kuulun joukkoon. Ehkä mun taas pitäis pitää itseni kanssa istunto, et ketkäs ne rakkaimmat taas olikaan. Ehkä Leena. Ja MySelf.
