Väärä ulottuvuus. Aika kiva käsite. Törmäsin siihen pitkästä aikaa kun räpläsin puhelinta. Oon vuosi sitten siteerannut suosikkikirjailijaani Taina Haahtia tekstarissa. Ja siteeraan näköjään täälläkin. Tosin viherhuone/asematunneli-sitaatti on ehkä viel osuvampi mun elämään... No eniveis olin tänään Viikissä sen jälkeen kun luulin olleeni vikaa kertaa entisessä duunissa. Ja mulla oli kiva ja hyvä olo, kaikki oli niin jotenkin hyvin. Katsoinpa oodiinkin siinä luennon jälkeen, ja, kas, hollanti oli mennyt läpi!
Oon niin onnellinen. En osaa sitä kieltä yhtään, mut pääsin läpi! Arvatkaapas vaan, oliko pari kertaa mielessä "sivukujilla elämän kulkien" ja ne oman onnen sirpaleet! Sitten kotiin seitsemänsissä taivaissa selvittyäni se edellinen esimies soitti ja ruikkasi yhdestä työstä et miten olen sen tehnyt. Hohhoijaa, kun ei vois kuule vähempää kiinnostaa... Kai siihen pitää vielä palata. Yks kilpailijakin haki henkilöä mun entisiin tehtäviin, ehkä panen paperit vetämään ihan huvin vuoks rasvaisella palkkatoivomuksella. Mulla olis annettavaa kuitenkin.
Ihmiset menevät naimisiin paetakseen yksinäisyyttä. Siellä he sitten nököttävät asuntojen, lapsien ja velkojen vankilassa vailla oikeutta muurien ulkopuoliseen lohtuun. Pirullista. Kohta kaikki olisi sitä paitsi myöhäistä. Joku toinen olisi vienyt hänelle varatun elämän ja jättänyt hänet tämän väärän ulttuvuuden vangiksi. Hän oli nukahtanut uudestaan rauhoittavaan huminaan, joka mitä ilmeisimmin kuului hänen omasta päästään.
