Hollanti, it's my life

Väärä ulottuvuus. Aika kiva käsite. Törmäsin siihen pitkästä aikaa kun räpläsin puhelinta. Oon vuosi sitten siteerannut suosikkikirjailijaani Taina Haahtia tekstarissa. Ja siteeraan näköjään täälläkin. Tosin viherhuone/asematunneli-sitaatti on ehkä viel osuvampi mun elämään... No eniveis olin tänään Viikissä sen jälkeen kun luulin olleeni vikaa kertaa entisessä duunissa. Ja mulla oli kiva ja hyvä olo, kaikki oli niin jotenkin hyvin. Katsoinpa oodiinkin siinä luennon jälkeen, ja, kas, hollanti oli mennyt läpi!

Oon niin onnellinen. En osaa sitä kieltä yhtään, mut pääsin läpi! Arvatkaapas vaan, oliko pari kertaa mielessä "sivukujilla elämän kulkien" ja ne oman onnen sirpaleet! Sitten kotiin seitsemänsissä taivaissa selvittyäni se edellinen esimies soitti ja ruikkasi yhdestä työstä et miten olen sen tehnyt. Hohhoijaa, kun ei vois kuule vähempää kiinnostaa... Kai siihen pitää vielä palata. Yks kilpailijakin haki henkilöä mun entisiin tehtäviin, ehkä panen paperit vetämään ihan huvin vuoks rasvaisella palkkatoivomuksella. Mulla olis annettavaa kuitenkin.

Ihmiset menevät naimisiin paetakseen yksinäisyyttä. Siellä he sitten nököttävät asuntojen, lapsien ja velkojen vankilassa vailla oikeutta muurien ulkopuoliseen lohtuun. Pirullista. Kohta kaikki olisi sitä paitsi myöhäistä. Joku toinen olisi vienyt hänelle varatun elämän ja jättänyt hänet tämän väärän ulttuvuuden vangiksi. Hän oli nukahtanut uudestaan rauhoittavaan huminaan, joka mitä ilmeisimmin kuului hänen omasta päästään.

Eihän elämä paljoa antanut...

Sivukujilla elämän kulkien, toivon onneni jostain vielä löytyvän... Vaikka etelästä? Olin sitten ekaa kertaa vuosikausiin luennolla. Uskomatonta. Totta. Vois todeta vaan, et elämä on. Taidan olla kyl tullut aika vanhaksi kun nämä uudet nuoret opiskelijat vaikuttaa aika namukkailta. Oma ikäluokka oli sit näköjään väliinputoajia. Aika absurdi olotila on vieläkin hiilinielupäästökauppa-esityksen jäljiltä, vähän erilaista kuin totuttu arki.

Vaikka elämän sävelen hukkasin, oman onneni sirpaleita säilytän... Ja hankin sit kuljettajakortinkin tänään, oon ihan oikea taksikuski nyt. Eipä olis moni uskonut. Mahtavasta pakkasesta johtuen posket punottaa kortin kuvassa vielä tavallistakin enemmän. Isäntäehdokas perui tapaamisen, raukka ihan paniikissa, taitaa olla aika kova puute ajoon lähtevistä immeisistä. Tää on kyllä ihan hullua, miks mä sitten menisin tuonne tapettavaksi? Oon hullu. Mutta onnellinen, ainakin sirpaleisesti vähäsen.

Oikeissa töissäkin luistaa ihan kivasti, toivottavasti tunne on pysyvää laatua. Ja toivottavasti kaikki siellä menee jees. Kehittelin viikonloppuna muistamismenetelmää elämän hyvistä hetkistä, ja kalliiksihan se tulee. Taulut on nimittäin ehdottomasti oikea valinta mielen virkistämiseksi. Kukaan ulkopuolinen ei voi päätellä mitään seinällä roikkuvasta talon kuvasta, mutta minä tuskin voin kuvan nähdessäni olla muistamatta joulukuista aamuyötä lämpimässä kainalossa. Nerokasta. Ainoa ongelma on raha, jos grafiikka maksaa jo puolen kuun palkan verran ja "oikean" maalauksen hankkiminen veisi parin kuun liksat... No, pitää ehkä ohjata lisätienesti taidetilille...