Treffasin eilen baarissa yhden ihanan tyypin. Siel oli kyl kaikki muutkin, niinkuin eräs ruskeasilmäinen ratsastaja (vittu panisinko), joka hipaisi mun selkää, malli, joka on mun kotikoneen työpöydän taustakuvana sinisessä kylpytakissa (vittu panisinko) ja sit liuta muita. Mutta tää yks tyyppi tuli juttelemaan mulle. Se oikeastaan parhaan kaverini kaveri, tai oikeastaan sen miehen kaveri, mut eniveis. Siis vanha tuttu mullekin ja päiväunien toistuva kohde joka tapauksessa. Kuulumiset siinä vaihdettiin ja kun tultiin mun paskan elämän kääntyvään lehteen ja uuteen elämään, jota en edes koittanut esittää ruusuisena vaan aika pakettina osa-aikatöineen, ruokakäteisen varassa kitkuttmisineen ja loppurahoilla velkoja maksellen ja sitten vielä opiskeluja tappotahdilla haalien, niin tää tyyppi alkaa paukuttaa baaritiskiä ja korottaa äänensä. Sanoma on "älä opiskele mitään, mitä et oikeasti halua opiskella" useammalla eri sanakäänteellä mut toi oli aika suoraan se perus-line. Aika hurjaa oikeesti.
Joko musta huokuu, että toi ei oo mun ala tai sitten se vaan ikäänkuin varoittelee, et älä tee niitä virheitä, mitä itse oon tehnyt. Mut ihanaa, että joku voi ajatella ja sanoa noin. Sillä hetkellä rakastuin taas vähän lisää. Torstai-illan ykkösen leffassa oli yks ihana repliikki suoraan mun elämästä. Voi rakastaa saamatta vastarakkautta ja olla onnellinen. Mulle on muuten tullut uudeksi suosikkisanaksi ihana, vaikka se ei oo yhtään edes mun kuuloinen. Mistä lie johtuu. Ehkä oon vähän hörsö tai sitten mun elämässä oikeasti tapahtuu jotakin.
Kun nyt luulen, että toi ala tai ainakin toi tutkinto on just mun juttu. Nyt oon itseasiassa Ritarikadulta ja Pohjoisrannasta selvittyäni tullut Alexandriaan testaamaan, että kulkufleximi toimii. Ja toimiihan se. Tän takia oon ehkä maksanut veroja 4,5 vuotta että saan kirjoittaa blogeihin koulun koneelta. Tai jotain. On täällä kuitenkin ihan eri fiilikset kuin kotona, ei Tussuvittua hyppimässä ja ilmastoinnin tasainen humina rauhoittaa tai oikeastaan kai raukeuttaa. Tää on mun elämää.
Kotona on edelleen täysi kaaos noi siisteyden puolesta, ja olin ajatellut tehdä sille jotain tänään. Ennen luutimaan lähtemistä löysin kuitenkin opinto-oppaan, ja luulen, että sen selailu menee nyt kyllä paperiarkiston tai siis hiilinielun läpikäynnin edelle. Pari paitaa pitää kyllä silittää. Hmmph. Joo. Ehkä meen. Mut varmaan sitten parin viikon päästä on enemmän aikaa (ja asiaa ü) kirjoitella tänne. Tiedä vaiks löytäisin sen oman metsätontunkin.
