Marraskuu

...eilen torin laitaan kavoi mandoliinipuu...voi yksinäisen miehen viedä marraskuu...

Eilen illalla elämän potentiaalinen valo teki oharit ja sitä surkutellessa baarissa joku aivoton apina alkoi lähennellä. Eikä lopettanut millään, ja siinä sivussa vielä karkotti yhden mielenkiintoisen näköisen tapauksen jonnekin hornaan. Että ihana ilta oli.

Tosi hauska päivä tänään myös, hahhahhaa. Rouva esimieheltä ihme ryöpytys kaiken maailman asioista, ei voi käsittää. Saatana, taidan kiusallanikin roikkua täällä vielä yhden vuoden - jos joku fiksu taho ei keksi maksaa mua kotiin. Vaan tuskin keksii.

Yks vaihtoehto olisi tietty lähteä villille taipaleelle yrittäjäksi, mutta eipä sekään nyt ole ihan ensimmäisenä vaihtoehtona ollut mielessä. Pikkaisen lisää tätä paskaa niin saatan tietysti senkin tempun tehdä. Että jos on hyviä ideoita ja potentiaalisia pokia, niin...

I'm still standing

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin ei vituta. Kerrankin. Paskaa kun saa tarpeeksi niskaan niin huomaa, että scheisse elämä onkin ihan elämisen arvoista. Kai tää on predestinaatio, ei pidä valittaa. Ole nöyrä, joku rakastaa sinua. Ja jos ei rakasta niin sit ei.

Siis yksi viikko, kaksi kielteistä päätöstä uudesta työstä ja järjellisestä liksa/panos-suhteesta. Eikä mieli maassa. Olisi kiva edes itse ymmärtää, mistä tämä johtuu. Ehkä se johtuu rva Stc:n sunnuntaikutsuista, se ainakin oli kaiken kaikkiaan viikon positiivisin taphtuma. Tosin myös riutuvan näköisten rouva isojen johtajien näkemisellä voi olla omat vaikutuksensa. Ei vahingoniloa siis vaan "uskoa itseen" - uskoa siihen, että joku uskoo jopa minuun. Nimittäin ainakin se isompi iso uskoo.

Puhumattakaan herra iso-pikkupomosta. Ei taida meidän rouva pikkupomo tajutakaan, että asioista voidaan keskustella tarvittaessa myös yksi yli (tai vaikka useammankin yli)... Vähän ehkä päivällispöytäkeskusteluja seuraamalla olisi voinut valjeta. Ja ehkä on valjennutkin, ei ole tullut tämän viikon aikana yhtään isompaa purkausta kuten normaalityyliin on kuulunut.

Viikonloppu lähestyy ja on hauska middle-olo, ei bailuta muttei hatutakaan. Muut kirmailee jo koteihinsa mutta mä oon tekevinäni töitä. Onhan tuolla taas yksi ikkuna niitäkin kyllä takana auki odottamassa. Ehkä koukkaus Alkon kautta kotiin ja Henkell Sektkühleriin viilenemään iltakahdeksaksi. Oon niin fasinoitunut Waltarin Appelsiininsiemenen lukemisesta, että voi huominenkin mennä samoissa merkeissä. Ois kyllä aiheellista koukata myös hinttivintillä. Onhan se Alko sielläkin. Huomenna ois kyllä innokasta baariseuraa mutta *mua ei huvita*. Ihan oikeasti. Haluan olla kotihiiri. Ja tulee Kahden keikkakin. Ja Frasier.

Ongelmansa kullakin. Ja mulla mun.

Töitä

Siis ei voi olla enää totta. Torstaina nieriää vedellessä päivällispöydässä kerrottiin, että mun unelmatyöpaikkaa ei täytetäkään. Tänään soitin yhden haastattelun perään ja oli valittu joku muu. He eivät halunneet valmista ammattilaista. Ihana asenne musta. Ja meillä on osa-aikaduuni tarjolla just mulle mutta palkasta pitäis päästä sopuun. Että osaa hajottaa. Siis ihan oikeesti hajottaa. Onneks vedin eilen kanta-asiakasillassa ihan huolella punkkua, jopa niin että yks mummo + myyjä huomautti aiheesta, eri aikaan kylläkin. No, tulipa ostettua kamalan nättejä kravatteja 2 kpl, halpa ja kallis. Onneks panin kalliin kaulaan tänään niin on edes hyvä olla. Darling, say to yourself, I'm young and vibrant!

Biorytmit

Päivä pilalla ja elämä edessä. Tammikuun kuudes on kriisipäivä, mutta onneksi juuri se on pyhäperjantai. Paras maata kotona vällyjen välissä vaan. Nyt tuuli kuljettaa ja tulee taito lentää, nächste Haltestelle Jungfernstieg. Ehkä elämästä selviääkin hengissä ü

Uusi elämä

Tässä sitä ollaan, taukoa melkein vuosi. Eipä tuo kai niin vakavaa ole. Oikeasti alkaa tuntua ihan epätodelliselta tämä elämä. Helmikuun hillitty kausi päättyi aikanaan, sen jälkeen dokailu on kyllä pysynyt under control. Tietty muutamaa kertaa lukuunottamatta. Maailma on avoinna ja osteri, mutta miksi ryven täällä saatanan paskassa? Yksi tavoite voisi olla muttaa oma elämä 31.8.2006 mennessä.

Nyt ei ehkä pidä lyösä asioita lukkoon, mutta aika lailla vituttaa kaikki. Ensi syksynä uusi nimi, uudet kuviot, uusi elämä ja uusi ura. Ehkä ei kivaa, mutta jaksaako sitä elämän pilaamisesta kertovaa marmatusta nyt koko ajan kuunnella ja vielä monesta eri suunnasta samaan aikaan. Baby steps on toinen vaihtoehto tietty, pitää ehkä vääntää joku henkilökohtainen osaamiskartoitus tässä joululahjaksi. Ja suunnitelma. Tavoite? Keinot? Seuraus? Ja miksi tää kaikki...