Hengissä kaikesta huolimatta, vielä

Olipas joulu. Lahjoja en toivonut ja olin sen sanonutkin, niin eikös silloin tietysti intellektuellit vanhukset osta sauvasekoittinen tilpehööreineen, precis samanlaisen kuin kaapissa on pari vuotta jo pölyttynyt. Ei siinä mitään, mutta kun ei mene jakeluun, että kahta en aio kaappiin ottaa. Hohhoijjaa.

One night stand/paradise yllätti positiivisesti (vaikka etiäinen olikin, että näin käy) ja vastasi joulutervehdykseen. Jaksan leijua taas kauan kun en tee sitä virhettä, että heittäisin tekstarin jossain toivossa. Duunitilanteeseen taas pitää saada tolkku, rohkaisen ehkä itseni ja tartun kampeen jo huomenna. Esimies kun tuntuu tavallaan kampittavan siirtymää uuteen elämään parhaansa mukaan.

Waltari saa mut kyllä ihan onnesta soikeaksi. Pakko lainata pitkä pätkä loppukappaleesta Appelsiininsiementä tähän, kertoo mun elämästä just nyt vaikka onkin muka Irenen elämää:

Mitään hän ei ollut kyennyt tekemään elämästään, mitään ei ollut kaikessa menneessä, mitä hän olisi voinut katsoa ilman häpeän ja itsesyytösten punaa kasvoillaan. Kaikessa piili jotakin itsekästä, turhamaista, halveksittavaa. Voi, hän tahtoi niin koko sydämestään tehdä elämästään jotakin ehjää ja kokonaista. Ja olihan, - olihan hänellä kuitenkin yksi mahdollisuus, hänen pienissä, ahtaissa rajoissaan.

Yksi hänellä oli, joka todella oli hänen omaansa, johon kenelläkään muulla ei ollut mitään lisättävää ja sanottavaa, se uusi elämä, joka nyt eli hänessä omaa, animaalista, lämmintä ja sokeaa elämäänsä. Hän, hullu, oli pelännyt, hävennyt sitä, tahtonut vapautua siitä. Nyt hän epämääräisessä, avuttomassa rukouksessaan kääntyi sen oudon, ihmeellisen, uskomattoman totuuden puoleen. Kiitti siitä kaikesta, pahoinvoinnista, huolesta ja kärsimyksestä, jota se toi mukanaan hänelle. Kärsimys oli kaunis ja hyvä. Murhe ja huoli oli hyvä. Elämä, elämä oli hyvä.

Happy Xmas

Jees, jees, jees!

Sain sitten osa-aikatyön. Kaikki, jotka on kuullut asiasta on sitä mieltä, että olen HULLU. Ehkä oon. Esimiesnainen (tuleva siis) taitaa herättää ihmisissä aika voimakkaita tunteita. Mut ei mussa vaikka ollaan lähekkäisissä toimistossa aiemminkin majailtu. Saapas nähdä mitä tästäkin seuraa taas. Palkasta piti tinkiä mut yxvitunhailee. Ehkä oon kolmen vuoden päästä metsänhoitaja jos hyvin käy. Tai ehkä ekonomi mut en kyl jaksais hakea sinne silti. Vaiks ehkä ois kiva. Plääh.

Aattona on ookoo biorytmit et saa nähdä, herättääkö jouluiset tekstiviestitervehdykset toivottua vastakaikua. Puoli voittoa on jo plakkarissa kun tälle iltapäivälle tuli glögikutsu motskariystäväiseltä. Toivottavasti ei kuitenkaan tuu valinnan vaikeutta. Knappast...

Vielä joulun kunniaksi mun elämästä kertova Taina Haahti -sitaatti:
On jouluaattoilta ja siinä hän viruu viherhuoneensa seinustalla kuin narkomaani asema-aukiolla, tokkuraisena itsesäälin yliannostuksesta.

Lauvantaita

Perse, perse, perse. Ei kenelläkään voi olla tällaista. Laskin maksamattomat dokuvelat, niitä on about 20000 egeä. Aika kallista. Jos sen maksaa korkoineen kolmessa vuodessa niin se on kuussa jotain 750 egee. Ihan hyvin köyhälle opiskelijalle. Pakko painaa pitkää päivää ja kahta työtä ja sitä ja tätä ja tota ja suicide is painless. Vähän jo aloin miettiä et oisko maksuhäiriö pieni hinta mut ehkä en vielä tee sitä.

Töitä pitää oikeesti kyl miettiä nyt kriittisesti, yks kilpailija hakee myyntineuvottelijaa, tiedän et olisin aika helvetin hyvä siinä duunissa mut haluanko sitä silti elämältäni, enpä tiedä. Mulla olis kyllä hyviä ratkaisumalleja näihin ongelmiin mut perkele kun ei toimi tää yhteistyö. Ihminen on joskus itsekäs. Vähän oon kyllä miettinyt, et jos tämä eräs voisi jotenkin hyötyä minusta (niinkuin joskus jopa käy) niin olen aina more than willing to help mut jos mulla on helppo ja konkreettinen (okei, aika riskaabeli oikeesti) tilanne auki niin turha on itkeä apuja.

Laitoin sit viestin sille yhdelle ja ainoalle kivalle tutulle hetskumiekkoselle, jota nyt on tullut ajateltua aika usein. Vähän olen laiminlyönyt tätä sosiaalista verkostoa, sen kanssa edellinen kontakti oli ehkä viime vuoden joulutekstari tai sit uuden työnumeron ilmoitus loppukesästä. Koittaa päästä eroon takertuneesta tyttöystävästä, miten musta tuntuu, että laitoin viestin *just* oikeeseen aikaan!!! :)

Huomenna kaiken muun lisäks pitää panna avoin hakemus numeropalveluun, siitä on niin kauan siitä edellisestä kerrasta, mut vähänkö ois hyvä. Haistakaa sit paska vaan kaikki entiset työkaverit... Aivokuolema, here I come!

Marraskuu

...eilen torin laitaan kavoi mandoliinipuu...voi yksinäisen miehen viedä marraskuu...

Eilen illalla elämän potentiaalinen valo teki oharit ja sitä surkutellessa baarissa joku aivoton apina alkoi lähennellä. Eikä lopettanut millään, ja siinä sivussa vielä karkotti yhden mielenkiintoisen näköisen tapauksen jonnekin hornaan. Että ihana ilta oli.

Tosi hauska päivä tänään myös, hahhahhaa. Rouva esimieheltä ihme ryöpytys kaiken maailman asioista, ei voi käsittää. Saatana, taidan kiusallanikin roikkua täällä vielä yhden vuoden - jos joku fiksu taho ei keksi maksaa mua kotiin. Vaan tuskin keksii.

Yks vaihtoehto olisi tietty lähteä villille taipaleelle yrittäjäksi, mutta eipä sekään nyt ole ihan ensimmäisenä vaihtoehtona ollut mielessä. Pikkaisen lisää tätä paskaa niin saatan tietysti senkin tempun tehdä. Että jos on hyviä ideoita ja potentiaalisia pokia, niin...

I'm still standing

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin ei vituta. Kerrankin. Paskaa kun saa tarpeeksi niskaan niin huomaa, että scheisse elämä onkin ihan elämisen arvoista. Kai tää on predestinaatio, ei pidä valittaa. Ole nöyrä, joku rakastaa sinua. Ja jos ei rakasta niin sit ei.

Siis yksi viikko, kaksi kielteistä päätöstä uudesta työstä ja järjellisestä liksa/panos-suhteesta. Eikä mieli maassa. Olisi kiva edes itse ymmärtää, mistä tämä johtuu. Ehkä se johtuu rva Stc:n sunnuntaikutsuista, se ainakin oli kaiken kaikkiaan viikon positiivisin taphtuma. Tosin myös riutuvan näköisten rouva isojen johtajien näkemisellä voi olla omat vaikutuksensa. Ei vahingoniloa siis vaan "uskoa itseen" - uskoa siihen, että joku uskoo jopa minuun. Nimittäin ainakin se isompi iso uskoo.

Puhumattakaan herra iso-pikkupomosta. Ei taida meidän rouva pikkupomo tajutakaan, että asioista voidaan keskustella tarvittaessa myös yksi yli (tai vaikka useammankin yli)... Vähän ehkä päivällispöytäkeskusteluja seuraamalla olisi voinut valjeta. Ja ehkä on valjennutkin, ei ole tullut tämän viikon aikana yhtään isompaa purkausta kuten normaalityyliin on kuulunut.

Viikonloppu lähestyy ja on hauska middle-olo, ei bailuta muttei hatutakaan. Muut kirmailee jo koteihinsa mutta mä oon tekevinäni töitä. Onhan tuolla taas yksi ikkuna niitäkin kyllä takana auki odottamassa. Ehkä koukkaus Alkon kautta kotiin ja Henkell Sektkühleriin viilenemään iltakahdeksaksi. Oon niin fasinoitunut Waltarin Appelsiininsiemenen lukemisesta, että voi huominenkin mennä samoissa merkeissä. Ois kyllä aiheellista koukata myös hinttivintillä. Onhan se Alko sielläkin. Huomenna ois kyllä innokasta baariseuraa mutta *mua ei huvita*. Ihan oikeasti. Haluan olla kotihiiri. Ja tulee Kahden keikkakin. Ja Frasier.

Ongelmansa kullakin. Ja mulla mun.

Töitä

Siis ei voi olla enää totta. Torstaina nieriää vedellessä päivällispöydässä kerrottiin, että mun unelmatyöpaikkaa ei täytetäkään. Tänään soitin yhden haastattelun perään ja oli valittu joku muu. He eivät halunneet valmista ammattilaista. Ihana asenne musta. Ja meillä on osa-aikaduuni tarjolla just mulle mutta palkasta pitäis päästä sopuun. Että osaa hajottaa. Siis ihan oikeesti hajottaa. Onneks vedin eilen kanta-asiakasillassa ihan huolella punkkua, jopa niin että yks mummo + myyjä huomautti aiheesta, eri aikaan kylläkin. No, tulipa ostettua kamalan nättejä kravatteja 2 kpl, halpa ja kallis. Onneks panin kalliin kaulaan tänään niin on edes hyvä olla. Darling, say to yourself, I'm young and vibrant!

Biorytmit

Päivä pilalla ja elämä edessä. Tammikuun kuudes on kriisipäivä, mutta onneksi juuri se on pyhäperjantai. Paras maata kotona vällyjen välissä vaan. Nyt tuuli kuljettaa ja tulee taito lentää, nächste Haltestelle Jungfernstieg. Ehkä elämästä selviääkin hengissä ü

Uusi elämä

Tässä sitä ollaan, taukoa melkein vuosi. Eipä tuo kai niin vakavaa ole. Oikeasti alkaa tuntua ihan epätodelliselta tämä elämä. Helmikuun hillitty kausi päättyi aikanaan, sen jälkeen dokailu on kyllä pysynyt under control. Tietty muutamaa kertaa lukuunottamatta. Maailma on avoinna ja osteri, mutta miksi ryven täällä saatanan paskassa? Yksi tavoite voisi olla muttaa oma elämä 31.8.2006 mennessä.

Nyt ei ehkä pidä lyösä asioita lukkoon, mutta aika lailla vituttaa kaikki. Ensi syksynä uusi nimi, uudet kuviot, uusi elämä ja uusi ura. Ehkä ei kivaa, mutta jaksaako sitä elämän pilaamisesta kertovaa marmatusta nyt koko ajan kuunnella ja vielä monesta eri suunnasta samaan aikaan. Baby steps on toinen vaihtoehto tietty, pitää ehkä vääntää joku henkilökohtainen osaamiskartoitus tässä joululahjaksi. Ja suunnitelma. Tavoite? Keinot? Seuraus? Ja miksi tää kaikki...

Tipaton kartaali

Jo 3,5 vko ilman pisaraakaan takana liian railakkaan laivareissun jälkeen. Elämä voittaa mutta on samaa paskaa :). Onneksi tämä kaikki on niin ihmeellistä, että hyviä uutisia kuulee silloin kun vähiten odottaa...